Valitse pienempi paha - globaalin etelän kehityksen todellisuus
On laajalti tunnustettu, että pohjoinen pallonpuolisko on rikastunut viime vuosisatojen aikana pitkälti eteläisen pallonpuoliskon kustannuksella. Teollistuminen ja tuotannon siirtyminen halvemman työvoiman maihin ovat mahdollistaneet länsimaiden taloudelliset saavutukset, samalla kun monet globaalin etelän maat ovat jääneet riippuvaisiksi niille tarjotuista “armopaloista”, kuten kehitysavusta. Kun globaalin pohjoisen ja globaalin etelän välistä taloudellista polarisaatiota on alettu purkaa, sekin on usein tapahtunut valtaa pitävän osapuolen ehdoilla. Kehitysavun (kuten United States Agency for International Developmentin, USAID) vakiintuminen ja termin ”kehittyvä maa” yleistyminen näyttäytyvät edistysaskeleina, mutta niiden taustalla vaikuttavat yhä globaalin pohjoisen strategiset intressit ja pyrkimys oman asemansa vahvistamiseen.
Perinteisesti länsimaat, erityisesti Yhdysvallat, on nähty kehittyvien valtioiden keskeisinä tukijoina. USAID on tarjonnut humanitaarista ja taloudellista apua vuodesta 1961 lähtien, jolloin presidentti John F. Kennedy perusti liittovaltion alaisen kehitysyhteistyöviraston. Vaikka Yhdysvaltojen kehitysavulla on ollut myönteisiä vaikutuksia, senkin taustalla oli kylmän sodan aikana strateginen pyrkimys vahvistaa Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa Neuvostoliittoon nähden sitomalla tuensaajamaita poliittisesti ja taloudellisesti Yhdysvaltoihin1. 2000-luvulla rinnalle on noussut Kiina, joka on tarjonnut vaihtoehtoista rahoitusta Vyö ja Tie -hankkeen kautta. Kyse on lainoista joita ei sidota länsimaille tyypillisiin institutionaalisiin tai demokraattisiin vaatimuksiin. Näennäisestä pyyteettömyydestä huolimatta lainat palvelevat myös Kiinan omia strategisia tavoitteita: infrastruktuurihankkeet on rakennettu strategisen kulkureitin varteen, ja ne turvaavat pääsyn Lähi-idän ja Euroopan markkinoille. Samalla tavoin kuin Yhdysvallat aikanaan USAIDin kautta, Kiina pyrkii rakentamaan läheisiä suhteita sille strategisesti keskeisiin maihin ennen muita.
Mohammed Soliman toteaa China-Global South Podcast -podcastissa2, että maailman taloudellinen painopiste on siirtynyt kohti Aasiaa: jopa kaksi kolmasosaa maailman bruttokansantuotteesta kytkeytyy nykyisin Aasiaan, toisin kuin usein ajatellaan. Tämän kehityksen myötä on alettu puhua ”Länsi-Aasiasta” perinteisen ”Lähi-idän” sijaan, mikä kuvastaa alueen kasvavaa taloudellista ja ajattelutapojen tasolla tapahtuvaa sitoutumista Aasiaan. On syntynyt käsitys ”Aasian ekonomisesta systeemistä”, joka on vahvempi ja integroituneempi kuin länsimaissa usein ymmärretään.
Globaalin etelän kehittyvien maiden näkökulmasta nykytilanne on varsin rajallinen: niiden on tukeuduttava tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Ennen 2000-lukua Yhdysvallat oli käytännössä ainoa merkittävä tukija. Vaikka tukeen liittyi vaatimuksia poliittisista ja institutionaalisista uudistuksista, se oli monille maille ”pienempi paha” köyhyyden keskellä. Kiina nousi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi vasta 2010-luvulla ja toimii nykyisin monien kehittyvien maiden keskeisenä kahdenvälisenä velkojana. Sekä Yhdysvaltojen että Kiinan toimintaan sisältyy strategisia motiiveja, jotka eivät ensisijaisesti perustu globaalin etelän maiden auttamiseen. Lisäksi kansainvälinen velkajärjestelmä itsessään asettaa kehittyvät maat haavoittuvaan asemaan: epävarman talouskasvun vuoksi ne maksavat usein korkeampia korkoja kuin globaalin pohjoisen maat, mikä lisää kehittyvissä maissa velkakierteen riskiä. Velkakierteelle on tyypillistä, että kehityksen tukemiseen tarkoitettu rahoitus voi vaurioittaa kehittyvän maan taloutta entisestään, kun julkisia menoja joudutaan leikkaamaan velanhoidon vuoksi.
Kehityksellisen ja taloudellisen polarisaation kaventamiseksi sekä kehitystuet että suorat ulkomaiset investoinnit ovat globaalille etelälle elintärkeitä. Silti herää kysymys, voivatko ne tarjota kestävää pohjaa kehitykselle, jos rahoitus pääsääntöisesti lisää velkataakkaa ja investoinnit jäävät riittämättömiksi. Liian usein ratkaisuja on etsitty tukijamaiden kesken ilman, että globaalin etelän maat ovat olleet tasavertaisesti mukana päätöksenteossa. Jos säännöt määritellään ilman niitä, joita ne koskevat, kuinka voimme todella ymmärtää heidän tarpeitaan?
Kuten Carla Vesto on todennut3, siirtyminen lainakeskeisestä mallista kohti laajamittaisempaa, vastikkeetonta kehitysapua voi nykytilanteessa tuntua utopistiselta. Jotta velkakierre voidaan katkaista ja kehitystyön vaikuttavuus turvata, muutoksia on kuitenkin tehtävä. Tähän asti keskustelua ovat hallinneet globaalin pohjoisen vaatimukset, mutta kestävien ratkaisujen löytämiseksi tarvitaan aitoa vuoropuhelua globaalin etelän kanssa – ja kehityspolitiikan uudelleenarviointia yhteisen pöydän ääressä.
1: (3.7.2025). "What was the purpose of USAID?" -episode in "Stuff you should know" Podcast.
2: Olander, E., Soliman, M. (17.02.2026). “US and China take divergent paths in the New West Asia” -episode. China-Global South Podcast.
3: Vesto, C. (20.10.2025). “Reilumpaa velkajärjestelmää ei rakenneta ilman globaalia etelää”. The Ulkopolitist.
- World Bank Group. (16.06.2025). ”FDI flows to developing economies drop to lowest level since 2005”. Press release.
