Rasistisia vitsejä yksinoikeudella
Ihmisiä ei voi jakaa pahoihin rasisteihin ja esimerkillisiin suvaitsevaisiin, kirjoittaa Sonia El Kamel.
On torstai-ilta ja katson taas Hottiksia. Kauden viimeisessä jaksossa Ada, yksi kahdeksasta hottiksesta, haroo kameran edessä pitkiä vaaleita hiuksiaan ja ilmaisee ujosti huolensa käsityksestä, jonka hän on antanut itsestään sarjan kuvauksissa sillä “on tullut vähän heitettyä poliittisesti epäkorrektia läppää”. Hän selventää, ettei ole rasisti, mutta nauttii rasististen vitsien kertomisesta.
Painan ohjelman pauselle. Tämän lausahduksen olen kuullut ennenkin.
“En ole rasisti, mutta” on poikkeuksetta alkusävel läpikotaisen rasistiselle kommentille.
En ole rasisti, koska minulla on tummaihoisia ystäviä. En ole rasisti, koska käyn etnisissä ravintoloissa. En ole rasisti, joten voin jakaa tämän rasistisen vitsin. Vitsit eivät koskaan ole “vain vitsejä”.
Huumori on tapa kommunikoida – emmehän koskaan vitsaile yksin. Vitsit kerrotaan aina sosiaalisessa kontekstissa. Vitsien avulla joko samaistumme tai olemme samaistumatta. Huumori on siis osa ihmisen identiteettiä ja vitsit raottavat salakavalasti kertojansa maailmankuvaa.
Hottis-Adan tavoin minäkin rakastan kertoa poliittisesti epäkorrekteja vitsejä – itsestäni.
Minulle rasististen vitsin kertominen on keino käsitellä osaan identiteetistäni kohdistuvia ennakkoluuloja. Kun käytän juuriini liitettyä rasistista pilkkanimeä, saan itse määritellä sanan merkityksen ja sävyn. Poistan termin halveksuvat ja rasistiset vivahteet ja omaksun sanan omien ehtojeni mukaan. Mamu on ahkera, hauska ja älykäs – ei laiska, tyhmä ja ruma.
Moni aidosti uskoo, ettei rasismia enää ole. Post-rasistisessa yhteiskunnassa oletetaan, että rasistit ovat marginaaliväestöä, äärioikeistoa. Rasistit ovat donaldtrumppeja ja terhikiemunkeja – he eivät ole kuin minä tai sinä.
Tämä näkemys on vaarallinen.
Todellisuudessa rasismi kytee paljon arkipäiväisemmissä konteksteissa. Yksityisessä keskustelussa muka-ironisesti heitetyssä n-sanassa. Blackface naamiaisasussa. Viime vuoden lokakuussa Valkohaalarisitseillä yhden sitsaajan pöytäliinasta askartelemassa Ku Klux Klan -päähineessä.
Ihmisiä ei voi jakaa pahoihin rasisteihin ja esimerkillisiin suvaitsevaisiin. Jokaisen meistä on opittava tuntemaan omat etuoikeutemme ja ymmärrettävä, ettei rasismi ole pelkästään äärioikeiston ilmentymä.
Väitän, että rasismi on paljon kompleksimpaa ja häilyvämpää. Rasisimi elää vitseissämme – ja siitä meidän on oltava äärimmäisen tietoisia.
Sonia El Kamel opiskelee informaatioverkostoja, mutta on tehnyt syrjähypyn kauppikseen Kylterin avustajaksi.
