Uusi epänormaali

Uusi normaali päätyi kiellettyjen sanojen listalle, kirjoittaa Kylterin päätoimittaja Jutta Sibakov.

Pandemia-aikana kokoontumisrajoitukset, maksimaaliset maskisuositukset ja ties mitkä variantit vilisevät tauotta uutisvirrassa. Oli sitten toimittajan tai lukijan roolissa, kenelle tahansa tulee lopulta ähky, kun samoja aiheita ja termejä pyöritellään päivästä toiseen. Mutta pyöritellään nyt silti vielä kerran tässäkin.

Kun uudesta normaalista alettiin puhua pandemian yhteydessä viime keväänä, oli selvää, että kyseinen sanapari joutuisi kiellettyjen sanojen listalleni pitämään seuraa jaksuhaleille ja huutiksille. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joka toinen Kauppalehteen haastattelemistani yritysjohtajista kertoi, miten haastavaa tähän uuteen normaaliin sopeutuminen on ollut, oli pakko alkaa keksiä lausahdukselle kiertoilmaisuja.

Monesti uudella normaalilla viitataankin nimenomaan pandemian aiheuttamiin muutoksiin työelämässä. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että yritykset, jotka alkoivat vasta nyt pakon edessä digitalisoimaan toimintojaan, ovat auttamatta myöhässä. Digitalisaatio ei ole koronaviruksen aiheuttama uusi normaali vaan jo kasarilla alkunsa saanut kehityskulku, jolle pandemia antoi lisäpotkua.

Mitä edes on uusi normaali? Todellisuudessa kellään ei ole tietoa siitä, miltä koronan jälkeinen elämä näyttää, joten sitä on melko turha yrittää spekuloida. Riippumatta siitä, miten kauan koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot tulevat lopulta kestämään, mitään normaalia tilanteessa ei myöskään ole.

Vaikka epänormaaliin voi tottua ja sen kanssa voi opetella elämään, ihmisten perustarpeet eivät katoa mihinkään. Ei ole normaalia välttää kontaktia kanssaihmisiin ja kommunikoida vain etäyhteyksin, sillä kaipaamme myös fyysistä läsnäoloa. Ihminen on sosiaalinen laumaeläin, jolla on sisäänrakennettu tarve olla kontaktissa lajitovereihinsa sekä tuntea kuuluvansa johonkin. Normaalia ei myöskään ole se, ettei opintonsa juuri aloittanut mursu pääse verkostoitumaan muiden opiskelijoiden kanssa tai osallistumaan niihin lukuisiin opiskelijatapahtumiin, jotka tavallisesti muodostavat merkittävän osan yliopistokokemusta. Mursujen kokemuksia koronavuodesta käsitelläänkin Kylterin kevään numeron pääjutussa.

Normaalia sen sijaan on tuntea kriisin keskellä vihaa, pettymystä ja ahdistusta – mutta myös solidaarisuutta sekä empatiaa. Joten pidetäänhän sekä itsestämme että toisistamme huolta myös epänormaaleina aikoina.