Pimeydestä

Sara Argillanderin pääkirjoitus siitä, miten lisätä valon pilkahduksia elämässä.

”Päivänvalo käväisi pihalla ja katosi.” – Petri Tamminen kirjassaan Rikosromaani

Taas on pimeää. Jos katsoo asian valoisaa puolta, voi todeta, että tätä kirjoittaessani valoa on enemmän kuin lehden ilmestyessä muutaman viikon päästä. Terveisiä vaan täältä marraskuun alun valokarnevaalista!

Valitettavasti synkkyys ei nyt rajoitu pelkkiin arkisiin näköhavaintoihin. Sota Ukrainassa jatkuu jatkumistaan. Ilmastokatastrofi uhkaa ja ihmisoikeuksia poljetaan ympäri maailmaa. Ja vaikka urheilun ystävä olenkin, Qatarissa järjestettävien jalkapallon MM-kisojen rakentamiseen on kulunut niin paljon verta, hikeä ja kyyneleitä, että niitä tuntuu pahalta katsoa.

Päivän valoisa hetki kiitää ohitse luennolla istuessa, ja uutiset maailmalta synkentävät helposti mielen. Mikä siis neuvoksi, kun pimeää ei pääse pakoon?

Moni luottaa kirkasvalolamppujen virkistävään voimaan. Aamiaispöytään pystytetyn laitteen kyky lohduttaa kaamoksesta kärsivää on kuitenkin rajallinen. Siksi on etsittävä myös henkisiä kirkasvalolamppuja – asioita, jotka piristävät ja auttavat jaksamaan talven hämärässä.

Henkinen kirkasvalolamppu voi olla ystävä, suosikkisarjan uusi kausi tai yöllinen polkujuoksuharrastus. Se voi olla railakas Rukan reissu tai se marketin överein suklaajoulukalenteri, jollaisesta aina lapsena haaveilit. Valonlähteitä on monia.

Toisinaan tekee myös hyvää vetää pimennysverho jatkuvasti päivittyvän uutisvirran eteen ja istua nojatuoliin lukemaan vaikkapa kirjaa – tai juuri raottamaasi uunituoretta Kylteriä.