Mietteitä kauppiksen stereotypioista
Aallon kauppiksesta halutaan kutsuva ja avoin kaikille, mutta se ei tunnu käytännössä täysin toteutuvan. Esseessään Kylterin toimittaja Siiri Reiniluoto pohtii, mistä stereotypiat ja ilmapiiri oikeasti kumpuavat, ja voiko niitä muuttaa jotenkin?
Aloitin viime syksynä opinnot Aallon kauppiksessa. Kauppatieteiden opiskelu ei ollut ollut minulle lukion ykkösestä asti suoraviivainen unelma, vaan poissulkumenetelmällä ajattelin kauppiksen antavan laajimman pohjan suuntautua tulevaisuudessa mille alalle sitten haluankin. En ollut kuullut kauppiksesta tai sen opiskelijoista mitään stereotypioita tai ennakko-oletuksia, ja hyvä niin, sillä kuultuani niitä jälkeenpäin, olisin varmaan jättänyt kokonaan hakematta.
Viime vuosina näistä stereotypioista on puhuttu Aallon kauppiksessa paljon. Samalla on keskusteltu myös sukupuolijakaumasta ja siitä, miten naisten osuus opiskelijoista on vuodesta toiseen ollut huomattava vähemmistö. Kuulin ensimmäisen stereotypian kauppiksessa opiskelevasta ihmisestä, eli ”ylimielinen jätkä Espoosta”, pari viikkoa opintojen alun jälkeen. Naurattihan se aluksi, mutta jäätyäni miettimään isompaa kuvaa, jonka nämä ennakko-oletukset muodostavat, hymy hyytyi pian.
Jokin aika sitten luennon aluksi esiteltiin laskentatoimen pääainetta, ja esittelyn pitäjä totesi ohimennen, kuinka ”luultavasti lähes jokainen tässä salissa haluaisi olla oman yrityksensä johtaja”. Raju yleistys särähti korvaan ja pieni ääni päässäni kyseenalaisti taas, kuulunko tänne ja onko tämä sittenkään oikea opiskelupaikka minulle. Orientaatioviikon aikana kuulemani stereotypiat alkoivat tuntua käytännössä, ja ajatus siitä, etten samaistu luentojen aiheisiin tai vallitsevaan ilmapiiriin, tuntui ahdistavalta.
Kun ympärillä kohistaan ja pöhistään siitä, kenellä on uskottavin kesätyöpaikka ja paljonko kenenkin palkka on, on vaikea olla tyytyväinen omaan kesätyöpaikkaan kaupan kassalla.
Välillä hengästyttää, kun tuntuu että opiskelijana on kuin kiitoradalla kohti omaa tulevaisuuttaan ja rahan tekoa. Puhutaan siitä, että on otettava kaikki ilo irti ilmaisesta koulutuksesta ja opiskeltava mahdollisimman pitkään, mutta samalla opetus ja rivien välistä aistittava ilmapiiri kannustavat jo käynnistämään moottoria ja kiihdyttämään kohti potentiaalisia työpaikkoja ja omaa uraputkea. Kun ympärillä kohistaan ja pöhistään siitä, kenellä on uskottavin kesätyöpaikka ja paljonko kenenkin palkka on, on vaikea olla tyytyväinen omaan kesätyöpaikkaan kaupan kassalla. Myöskään luottamusta siihen, ettei heti tarvitse syöksyä syvään päähän yritysmaailmaan, vaan omaa polkuaan voi etsiä rauhassa, on vaikea ylläpitää. Mitä pidemmälle lukuvuosi on kulunut, ja mitä useammalla luennolla olen istunut, sitä enemmän olen todennut kauppiksen stereotypioiden pitävän edelleen paikkansa.
Samalla, kun nämä stereotypiat muokkaavat Aallon kauppiksen mainetta, antavat ne myös kuvan nykypäivän bisnesmaailman valtavirrasta. Ja sama pätee toiseen suuntaan. Eli bisnesmaailma ja sen arvot heijastelevat sitä, miltä kauppatieteiden yliopisto näyttää – kirjaimellisesti. Esimerkiksi pukeutumisessa näkyy yleisesti arvostus rahaan ja korkeaan elintasoon. Saatetaan käyttää merkkivaatteita, tai muuten suosia ”siistiä” ja asiallista pukeutumistyyliä, mitä näkee usein esimerkiksi yritysjohtajilla tai poliitikoilla. Sen sijaan ”kirpputorityyli” tai muuten kotikutoisen oloiset vaatteet ovat yleiskuvassa marginaalissa.
Tämä johtaa ajattelemaan yhteiskunnallisempaa kuvaa, ja sitä, mitä pukeutuminen oikeastaan symboloi. Vaatteilla ihmiset osoittavat omia arvojaan ja kuulumista tiettyihin sosiaalisiin ryhmiin. Pukeutuminen ja ulkonäkö, samoin kuin omat tietotaidot ja vaikutusvalta, ovat ihmisten omaa pääomaa, jonka avulla he etsivät paikkaansa yhteiskunnassa ja vakuuttavat muita osaamisestaan. Bisnesmaailmassa pinnalla oleva arvo, raha, sekä halu jatkuvaan talouskasvuun muokkaavat alan opiskelijoiden pukeutumista ja ajattelua heidän halutessaan kokea kuuluvansa joukkoon. Tuntuu, kuin opiskelijoita koulittaisiin alusta asti edustamaan itseään mahdollisimman hyvin yritysmaailmassa ja välittämään omaa brändiään muille. On luotava oikea kuva itsestä, ja joka päivä muistutetaan, kuinka tärkeää on verkostoitua mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Jos olemus poikkeaa paljon yleisestä normista, on oma ulkoinen uskottavuus muihin verrattuna pienempi, ja sitä joutuu kompensoimaan todistamalla itsensä muuten päteväksi. Helpompaa siis on sulautua joukkoon, vaikka persoonallisuus ja kokeilevuus ulkonäössä kärsivät. Näin stereotypioista muodostuu itseään ruokkiva kierre.
Bisnesmaailma perustuu yritysten voittojen maksimointiin ja samalla yksilön omana tavoitteena tulisi olla kerätä mahdollisimman paljon henkilökohtaista vaurautta. Yritysten kilpailu ja pyrkimys jatkuvasti parempaan tulokseen mahdollistavat talouskasvun, joka on mahdollistanut yhteiskunnassa elintason nousun. Ja se onkin ollut hyvä ilmiö, varsinkin aiemmin, kun yleinen elintaso oli oikeasti alhainen. Mutta nykypäivänä toivoisin välillä pysähtymistä siihen, onko sokea talouskasvun tavoittelu kannattavin tavoite. Varsinkin kun siihen pyritään toisinaan keinolla millä hyvänsä, niin ilmaston, ihmisten kuin ympäristönkin kustannuksella.
Tuntuu, kuin opiskelijoita koulittaisiin alusta asti edustamaan itseään mahdollisimman hyvin yritysmaailmassa ja välittämään omaa brändiään muille.
Kauppiksen opetuksessa kuuluu rivien välistä, ja toisinaan myös ihan suoraan, kritiikitöntä kapitalismin suosimista sekä ajatusta siitä, että kaikki, ihmiset mukaan lukien, ovat numeroiksi muutettavissa olevia kulueriä, joita on voiton maksimoimiseksi minimoitava. Koulutus kannustaa epäempaattisesti maksimoimaan omistajien omaisuutta, eikä se tunnu yhteiskunnallisesti kestävältä. Helsingin Sanomat julkaisi heinäkuussa 2022 artikkelin, jossa toimittaja Mikko Puttonen kirjoittaa, kuinka Yhdysvalloissa ja Tanskassa toteutettujen tutkimusten mukaan kauppatieteiden koulutuksen saaneiden yritysjohtajien alaisten palkat olivat keskimäärin pienempiä, kuin muun koulutuksen käyneiden johtajien yrityksissä. Tutkimus osoitti, että yrityksen tehdessä voittoa, jakoivat kauppatieteilijät voitot omistajien kesken, kun taas ei-kauppatieteellisen koulutuksen saaneet jakoivat ne työntekijöille. Kokonaisuudessaan sillä, että työntekijöiden palkkoja pienennettiin ja heistä johtuvista kuluista säästettiin, ei kuitenkaan ollut vaikutusta yhtiön liikevaihtoon tai tuottavuuteen.
Tunnistan ajatuksen ja juuri tämäntyyppinen ajatusmaailma on ajanut itseäni kauemmas sekä bisnesmaailmasta että kauppiksesta ja saanut minut pohtimaan, pitäisikö sittenkin siirtyä kokonaan jollekin toiselle alalle. Vaikka terminä sosiaalinen kestävyys, eli ihmisten ihmisyyden ja tunteiden huomioon ottaminen, on jo purjehtinut kauppiksen sanavarastoon, tuntuu se näkyvän opetuksessa konkreettisesti hyvin vähän. Toisinaan miettii, voiko yritysmaailmassa menestyä, ellei mene aina itsekkäästi pelkästään oma etu edellä.
Uskoisin, että eräs tapa muuttaa tämänhetkistä tilannetta, olisi lisätä käytännön tasolla eri alojen kohtaamisia ja yhteistyötä, varsinkin kun siihen on Aallossa niin hyvät mahdollisuudet. Asiasta puhutaan paljon, mutta itse opiskelijana kuitenkaan harvoin päädyn, ilman omaa tietoista myötävaikutusta, vaihtamaan ajatuksia tai tekemään yhteistyötä muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Vaikka opiskelenkin vasta ensimmäistä vuotta uskon, että hyötyisin jo nyt erilaisista näkökulmista ja siitä, mitä muuta opiskelevilta voisi oppia. Jos oma kupla pysyy liian pitkään samana, on myöhemmin vaikeampi avoimin mielin sekoittaa näkemyksiä ja pallotella ajatuksia toisesta kuplasta tulevan kanssa.
Jos Aallon kauppiksesta halutaan kutsuvampi useammalle, tai sen stereotypioita halutaan muuttaa, on tarkasteltava rakenteita ja asenteita, joista ne kumpuavat, ja pohdittava, miten niihin voisi vaikuttaa. Jos uskallamme olla avoimin mielin ja ajatella toisinaan valtavirrasta poikkeavilla tavoilla, voimme luoda aidosti parempaa bisnestä ja sen kautta parempaa yhteiskuntaa.
