Kylteri 04/19
Verkkojulkaisu 
.
.

Lentäen tentteihin

Kylterin opiskelijahaastattelussa Niklas Kuusisto.

Pääsin vuonna 2017 opiskelemaan sekä Aallon kauppakorkeakouluun että Imperial Collegeen, yhteen Britannian johtavista yliopistoista. Siellä tutkintoni keskittyy teknilliseen alaan, joten kaupallinen koulutus tuntui antavan hyvää lisäarvoa.

Parin vuoden aikana olen suorittanut Aallossa noin 120 opintopistettä. Osan kursseista olen tehnyt kesällä avoimessa yliopistossa tai saanut hyväksiluettua, mutta lukuvuosinakin minulla on yksi tai kaksi kurssia koko ajan päällä. Tämän syksyn ensimmäisellä tenttiviikolla lensin Suomeen yhdeksi päiväksi, jotta pääsin tekemään erään kurssin tentin.

Suomalainen yliopisto on sen verran joustava, että suurempiin ongelmiin en ole opiskeluissa törmännyt. Imperialissa sen sijaan ensimmäisten vuosien opinnot ovat hyvin aikataulutettuja: luennoilla on läsnäolopakko ja ne jatkuvat aamusta iltapäivään, minkä johdosta Aallon opinnot jäävät illalla tehtäväksi. Kaiken kaikkiaan Aallon kursseihin kuluu noin 6-8 tuntia viikossa, tenttien lähestyessä toki enemmän.

Aallon antama osaaminen on antanut uutta ja arvokasta osaamista talousmaailmasta. Uskon, että tästä taustasta on ollut myös hyötyä esimerkiksi kun hain ja pääsin ensi kesäksi koodaajaksi erääseen pankkiin Lontoon Cityyn.

NIKLAS KUUSISTO
Kuvattu lokakuussa tentin jälkeen