Uskon asia

Kristinusko on suomalaisessa yhteiskunnassa erityisasemassa. Aleksi Lintunen kehottaa esseessään pohtimaan, millaista instituutiota esimerkiksi tapauskovaisuus hiljaisella äänellään tukee.

Suuret maailmanuskonnot ovat ajalta, jolloin emme tienneet, että maapallo on pyöreä ja että se kiertää aurinkoa. Emme tienneet, että aurinko on yksi tähdistä, joita galaksissamme Linnunradassa on jopa 400 miljardia, emmekä etenkään osanneet odottaa, että näitä galakseja on näkyvässä maailmankaikkeudessa jopa 2000 miljardia. Tässä skaalassa moni mitättömän pieni asia herättää kummastusta: yksi tunnetun maailmankaikkeuden edistyneimmistä maista ei vieläkään myy viiniä sunnuntaisin eläen jumalanpelossa kuin pieni gallialainen kylä.

Pohjoismaat ovat maailman ateistisimpia maita. Suomi tulee vielä naapureitaan jäljessä, mutta suunta on sama. Ruotsissa noin 80% kansasta ei juurikaan usko jumalaan. Suomessa vastaava luku on tutkimuksesta riippuen 50-60% tienoilla, ja varsinaiseen kristinuskon jumalaan uskoo 27% kansasta. Suurin osa suomalaisista on tapakristittyjä, eli kuuluu kirkkoon mutta ei oikein ole mitään mieltä asiasta. Suuri kirkkoon kuuluvien määrä toimii Suomessa lähinnä palomuurina kirkon oikeudelle olla suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja. Islamin maailmassa tapamuslimit taas toimivat palomuurina fundamentalisteille.

Seurakunnat saavat melko vapaasti tulla kouluun kertomaan toiminnastaan ja paikoin juuri heillä on siihen erityisoikeus. Omassa lukiossani vielä muutama vuosi sitten seurakunta piti päivänavauksen joka keskiviikko. Tunnille ei ollut silloin pakko mennä vaan paatoksen loppumista sai odottaa käytävällä. Äänentoisto luonnollisesti löytyi myös käytävältä, ja ateisti muodollisesti ajettiin pakkaseen, mikäli sanaa ei halunnut kuunnella.

Ala-asteella seurakunta tuli pitämään kinkereitä, joissa tarrakuvia liikuttelemalla esiteltiin Raamatun tapahtumia. Ero satujen kerrontaan oli kuitenkin suuri — ei ollut kyse vain saduista, vaan opettavaisista tositapahtumista, jotka edustivat yhtä kristillistä totuutta. Kuudenteen luokkaan asti ruokailuun ei lähdetty ennen ruokarukouksen lausumista.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja nähdäkseen, mitä tapahtuisi, jos muslimit, buddhalaiset ja juutalaiset tekisivät tällaisen päivänavausinvaasion kultaiseen peruskouluumme. Suomessa luterilaiset ovat hyviä, muut epäilyttäviä. Eikö kaikkien uskontojen pitäisi olla pohjimmiltaan aivan yhtä epäilyttäviä?

Lapsia tulisi yhä aiemmin kannustaa kriittiseen ajatteluun, tai ainakin välttää kertomasta asioita absoluuttisina totuuksina. Kun ala-asteen alussa lapselle opetetaan ”omaa” uskontoa, ottavat he asiat totena. Vesi todella muuttui viiniksi ja mies nousi kuolleista. Mutta kun äidinkielen tunnilla vaihdetaan satukirjaan, lapset ymmärtävät, ettei susi oikeasti syönyt punahilkkaa, se on vain satua. Eikö Raamattuunkin tulisi suhtautua yhtenä suurena kirjallisuuden teoksena, jos sitä opetetaan koulussa? Vartuttuaan lapset voivat sitten päättää, mihin uskovat. Koulun tehtävä on opettaa ymmärtämään uskontoja ja ilmiöitä objektiivisesti, ei kasvattaa ketään uskonnolliseksi.

Suomessa kristinusko on yleensä täysin harmitonta ja tarkoittaa hyvää. Kyse on kuitenkin laajemmasta asiasta. Miksi ryhmille, jotka perustuvat uskomuksiin, tarinoihin ja vain tietynlaisiin arvoihin, annetaan erityisoikeuksia? Kristinuskossa on paljon hyviä arvoja, mutta ne eivät ole yksinomaan kristinuskon luomuksia. Monet arvot ovat evoluution ja kymmenien tuhansien vuosien ihmiskulttuurin tulosta. Arvoja omaksutaan ja niistä kootaan uusia kokonaisuuksia. Tällä hetkellä vanhoista uskonnoista poimitaan lähinnä kirsikat kakun päältä.

Uskonto ei kykene todella kertomaan, mikä on hyvää ja pahaa, vaikka moni ajatteleekin, ettei mustaa voi ilman jumalaa erottaa valkoisesta. Hyvyys on enemmänkin sitä, että kokee itse tekevänsä oikein ja ympäristö vahvistaa sen hyväksi. Ääritekoihin yltävät ihmiset kokevat itse olevansa hyviä, koska toimivat yhteisönsä uskomusten mukaisesti. Usein kuulee sanottavan, etteivät uskonnot ole pahoja — ihmiset ovat. Asia on kovin päinvastoin: harvoin ihmiset ovat omasta mielestään pahoja — uskonnot mahdollistavat pahuuden. Kun uskomus ei perustu faktoihin, sen nimissä voi tehdä järjettömiä tekoja. Sen perusteella syrjitään ja jopa vahingoitetaan niitä, jotka eivät edusta samaa maailmankuvaa. Uskonto on ajoittain innoittaja, joka suoraan ajaa pahaan. Joskus se on vain kognitiivisen dissonanssin purkaja, oikeutus tai tekosyy.

Uskontojen pahuutta ei tietysti voi liittää yleisesti kaikkiin uskoviin ihmisiin, mutta pohjimmiltaan ongelma on siinä, ettei mitään tulisi perustella vain uskomuksella. Jos uskoo johonkin, jota ei voi todistaa, voi oikeuttaa kaiken. Tämä tekee argumentoinnista vaikeaa. Valtavan suuri osa jumalaan uskovista toimii tietysti aivan normaalisti ja vain pieni osa ajautuu äärimmäisiin tekoihin.

Tiedemiehet ovat muita useammin ateisteja. Tiede antaa usein tarpeeksi hyviä vastauksia maailman synnystä ja kulttuurin ilmiöistä. Ne, jotka elämässään perehtyvät riittävästi tutkimustietoon universumin synnystä, eivät usein koe tarvetta uskoa jumaliin. Osaamme jo kertoa, kuinka olemme tänne tulleet. Tiede ei pyri selvittämään maagista syytä, miksi olemme täällä tai mikä on elämän tarkoitus. Moni avaruuteen katsoja ymmärtää sen, eikä koe tätä kysymystä enää kovin relevantiksi. Universumissa tähdet, ihmiset ja jumalat syntyvät ja kuolevat jatkuvasti.

Tieteelliseen argumentointiin perustuvat väitteet ovat parasta, mihin voimme luottaa juuri siksi, ettei tiede väitä olevansa 100% oikeassa. Se on aina lähimpänä totuutta. Usein kuitenkin populistisimmat väitteet uppoavat kansaan helpoimmin, eikä tylsää tiedettä jakseta aina kuunnella loppuun asti. Ongelmat ovat usein niin monisyisiä, että on vain helpompi uskoa jotain sinne päin, kuin tiedostaa asian monimutkaisuus. Ihmiset pitävät enemmän varmasta tiedosta kuin todennäköisyyksistä. He pitävät siitä, mitä heille on lapsena opetettu ja he pitävät siitä, että joku tulee esittämään helppoja ratkaisuja — juuri niitä, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen.

On tärkeää, että myös tapauskovaiset pohtivat, millaista instituutiota he haluavat tukea. On tarpeen tehdä selkeä ero relevanttien ja todellisuudesta irtautuvien argumenttien välillä. Suomessa on vielä puolue, joka kantaa kristillistä nimeä, ja muutamassa puolueessa Raamattu kelpaa ohjekirjaksi. Tänä vuonna taas kuultiin, ettei Jumala luonut Aatamia ja Eeroa, vaan Aatamin ja Eevan. Samoin perustein myöskään Alko ei voi olla auki pyhäpäivisin.

Harmittomalta vaikuttavat uskonasiat voivat vaikuttaa yhteiskuntaan laajemmin kuin äkkiseltään ajattelisi. Yhden uskonnon virsi ei kuulu kaikkien lasten kouluun, eikä kirkon sunnuntaimonopoli viinin suhteen toimi, koska meistä joillekin se maistuu ihan hyvältä ilman öylättiäkin.

Kirjoittaja on Torniosta Helsinkiin muuttanut Kylterin toimitussihteeri, joka hämmästyi, kun kuuli, ettei etelän kouluissa enää harrasteta ruokarukouksia.