Seuraava erä
Entinen ammattiurheilija on ollut usein heikossa asemassa työmarkkinoilla. Nykyään urheilukokemusta arvostetaan kuitenkin enemmän kuin koskaan, sanoo Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani – ja on täydellinen esimerkki väitteestään.
Ensimmäisenä huomion kiinnittää Sota ja rauha. Luen sitä Kaisa-kirjaston kahvilassa, kun Sami Itani saapuu haastatteluun. Hän kysyy innoissaan, luenko enemmänkin klassikoita, ja kohta huomaamme, että olemme ajautuneet puhumaan klassikkokirjallisuudesta. Itanin tavalle puhua kirjoista ja analysoida niitä voisi antaa paljon aikaa, mutta nyt on syytä esitellä tarina, jonka päähenkilö Itani itse on.
Sami Itanin tarina ei ala kaukaa Tolstoin maisemista, sillä päädymme Pietariin, jossa Itanin vanhemmat tapasivat opiskelijoina. Itanin äiti oli muuttanut Suomesta Neuvostoliittoon lukemaan lääketiedettä, jonka opetus oli paitsi laadukasta myös edullista verrattuna Suomeen. Itanin isä oli puolestaan kotoisin Beirutista, jossa hän oli saanut stipendin Moskovan yliopistoon. Kielitaidottomana hänet lähetettiin kuitenkin vuodeksi Pietariin oppimaan venäjää.
Siellä nuori suomalainen nainen ja libanonilainen mies tapasivat, ja loppujen lopuksi myös Itanin isä päätti hakea Pietarin lääketieteelliseen.
Opintojen jälkeen pariskunta muutti Suomeen, jossa Sami Itani syntyi. Pienestä pitäen kotona puhuttiin monia kieliä ja isältään Itani oppi venäjän ja arabian. Epätyypillisen lapsuuteen kuului myös tiuhaan tahtiin muuttaminen vanhempien töiden perässä ja nuori Itani ehti asumaan monella paikkakunnalla ympäri Suomea ennen perheen asettumista Jyväskylään.
Yksi asia Itanin elämässä oli kuitenkin pysynyt: urheilu.
Yleisurheilun Itani aloitti 4-vuotiaana. 15-vuotiaana hän päätti keskittyä täysillä kymmenotteluun. Urheilu-urallaan Itani voitti Kalevan kisat kahdesti ja edusti Suomea myös maailman- ja euroopanmestaruuskisoissa.
Itani, kuten moni yksilölajin harrastaja, pitää itseään ennemmin introverttina. Tämä vaikutti myös lajivalintaan, mutta Itani kuitenkin kiistää, että yksilölaji olisi millään lailla yksinäistä puuhaa.
”Yksilöurheilu on pitkälti tiimiperäisestä projektityöskentelystä. Jotta on mahdollista saavuttaa tavoitteita on kaikkien – valmentajan, urheilijan, vanhempien ja muun tukijoukon – puhallettava yhteen hiileen. Yksin ei voi pärjätä, vaan jokaisen panosta tarvitaan.”
”Näitä samoja taitoja voi hyödyntää myös nykymaailman työelämässä, jossa asiantuntijatyöt ovat enenevässä määrin projektiluontaisia tiimitöitä. On yleinen väärinkäsitys, etteivätkö introvertit olisi myös loistavia tiimipelaajia.”
Huippu-urheilijoilla on usein uransa jälkeen vaikea päästä mukaan normaaliin elämään. Merkityksen löytäminen tavallisesta arjesta ja päivätyöstä on haastavaa, sillä harva työ on samalla tavalla emotionaalisesti sitovaa ja henkilökohtaista kuin ammattiurheilu.
Moni aloittaa urheilun myös hyvin nuorena. Teini-ikä on kehityspsykologiassa sitä aikaa elämästä, kun nuori tutkiskelee itseään. Nuorella urheilijalla ei ole kuitenkaan varaa kyseenalaistaa omaa tekemistään. Hän on urheilija ja treenaa aamulla ja illalla, käy ulkomaan leireillä ja kilpailumatkoilla. Koulunkäyntiin riittää juuri ja juuri aikaa, ellei sitten sekin jää kesken.
Kun urheilu-ura loppuu, edessä on usein identiteettikriisi. Monella ei ole ammattitutkintoa tai virallista pätevyyttä, vaikka ikä lähenee kolmeakymmentä. Yllätyksenä tulee usein myös, että urheilukuplan ulkopuolella harva tietää mitään saavutuksista tai siitä, mitä urheilijana oleminen vaatii.
”Entisinä urheilijoina, on meidän vastuullamme osata käsitteellistää omat taitomme. Usein urheilija, omassa maailmassa eläneenä, olettaa muiden tietävän mistä on urheilemisessa on kyse. Näin ei kuitenkaan koskaan ole, ellei rekrytoija ole itse entinen urheilija. On jokaisen oma vastuu ymmärtää, mitä kyseinen organisaatio tarvitsee ja selvittää, mitä taitoja urheilun myötä on karttunut, jotka voisivat hyödyntää organisaatiota.”
”Tarinallisuus on avainsana miettiessä, mitä on oppinut. Tarinoita on helppo kertoa ja niihin on muiden helppo tarttua. Kannattaa kuitenkin myös miettiä, mitkä taidot ovat sellaisia, joiden esiin tuominen tuo lisäarvoa. Klassiset esimerkit urheilijan piirteistä ovat määrätietoisuus, ajankäytön hallinta, itsenäisyys ja jatkuva päätöksenteko, jotka ovat jokaiselle urheilijalle perusarkea.
”MonI ei myöskään ymmärrä täysin vahvuuksiaan. Monesti urheilijat mieltävät itsensä suorittajiksi. Kuitenkin urheileminen vaatii myös valtavan määrän luovuutta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa treenata, levätä tai selviytyä vammoista, vaan jokaisen on erehdyksien kautta löydettävä omia keinoja. Päätöksiä joutuu myös tekemään ad hoc -periaatteella, sillä usein tilanteet vain tulevat eteen ja ei voi miettiä loputtomiin, tekikö oikean tai väärän ratkaisun.”
Itani uskoo, että opiskelujen ja työmaailman ulkopuolella kerrytetyt taidot ovat suurempi valtti kuin koskaan ennen. Työelämän muutos vaatii kykyä soveltaa erilaisissa ympäristöissä saatuja oppeja, minkä ansiosta yritykset ovat kiinnostuneet palkkaamaan monentaustaisia huippuosaajia.
”Olen luottavainen, että esimerkiksi urheilutaustaiset ihmiset pääsevät eteenpäin työelämässä paremmin kuin aikaisemmin. Työelämän muutoksesta johtuen on olemassa yhä enemmän madonreikiä päästä nopeasti johtaviin asemiin, jos sitä haluaa. Tällaisia madonreikiä ei ollut vielä edes 90-luvulla.”
Itani tietää, mistä puhuu, sillä hän pääsi 29-vuotiaana johtotehtäviin ilman päiväkään kokemusta alalta. Hän voitti maailman suurimman henkilöstöpalveluyritys Adeccon Groupin ”CEO for one month” -kilpailun, jossa yritys etsi kesäksi toimitusjohtajaa yhdeksi kuukaudeksi.
”Töiden hakeminen on urheilijan näköinen projekti, sehän muistuttaakin ihan play-off-karsintaa. Vaikka hainkin ensimmäistä kertaa elämässäni töitä, tiesin urheilun ansiosta täysin, kuinka valmistautua. Satojen joukossa oli lukuisa määrä hakijoita, jotka olivat paperilla parempia kuin minä. Kukaan ei kuitenkaan ollut yhtä hyvin valmistautunut ja täten jokaisessa vaiheessa itseluottamukseni oli kova.”
Kesän jälkeen Itani jatkoi töitä Adeccolla. Tuolloin 29-vuotias Itani pääsi yli 3000 työntekijän työsuhteen päälle johtoryhmään. Itanilla ei ollut päivääkään kokemusta HR-alan töistä, mutta päätyi HR-johtajaksi ja myöhemmin vielä Suomen aluejohtajaksi.
Ehkä introverttiydesta johtuen Itani ei pidä itseään tyypillisenä johtajana vaan uskoo, että hänen vahvuutensa on kyseenalaistaa olemassa olevia toimintatapoja. Itani uskoo, että Adeccolla ajateltiin hänellä olevan paremmat valmiudet toteuttaa tulevaisuuden henkilöstöjohtamista – mitä ikinä se mahtaakaan olla – kuin niillä, jotka olivat tehneet pitkään alalla töitä.
”Fortune 500 -yritykset mielletään monessa asiassa joustamattomiksi. Monesti, kuten tässä, todellisuus on kuitenkin toisenlainen.”
On toki sanottava, että aivan vieras ei Itani hakiessaan ollut henkilöstöjohtamiselle. Jo urheilu-uransa aikana hän suoritti KTM-tutkinnon Jyväskylässä ja hänet palkittiin myös vuoden 2011 parhaasta kauppatieteiden gradu-tutkielmasta. Vuonna 2012 Itani aloitti tohtoriopinnot Aalto-yliopistossa.
”Väitöskirjan teko muistutti paljon yhtä olympiadia. Neljän vuoden sykli oli urheilijalle tuttu ja vaikka monta kertaa halusin joustaa dediksistä, en sitä kertaakaan tehnyt. Monesti olisi löytynyt oikeasti hyvä syy joustaa, mutta urheilijana olin kuitenkin oppinut, että kisa on tiettynä päivänä eikä sitä voi siirtää vaikka haluaisi.”
Itanin Stanfordissa viimeistelty väitöskirja, The Ideological Evolution of Human Resource Management, oli kriittinen tutkimus, joita kirjoitetaan yleisesti vähän kauppakorkeakouluissa. Kriittisessä tutkimuksessa keskitytään subjektiivisiin kokonaisuuksiin ja myönnetään, ettei tutkimus synny ideologisessa tyhjiössä, vaan kaikki tieto perustuu tulkintaan.Tutkijan tehtävä on tehdä kaikesta mahdollisimman vähän vääristynyttä.
Kritiikin pohjana Itani nojasi myös marxistiseen kirjallisuuteen, mikä ei ole ollut kovinkaan trendikästä kauppatieteissä 1970-luvun jälkeen Pietarista länteen. Tästä huolimatta teos päätyi loppujen lopuksi ison globaalin kustantamon kustantamaksi kaupallisena versiona. On hyvin harvinaista, että globaali kustantamo kiinnostuu suomalaisen opiskelijan väitöskirjasta.
”Minusta on hienoa, että Aallossa on tilaa myös tällaiselle minunkaltaiselle ajattelulle. Pääsin vapaasti kyseenalaistamaan vallalla olevia käytäntöjä.”
Itani pääsee nyt hyödyntämään kyseenalaistamiskykyjään uudestaan, sillä hän aloitti tämän vuoden alussa Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana. Viimeisinä vuosina SUL on kärsinyt monista ongelmista, sillä urheilumenestyksen heikkeneminen on vienyt liiton talous- ja johtajuusvaikeuksiin.
Jos urheilijan paineensietokyvylle ja määrätietoisuudelle on koskaan käyttöä, on sen paikka nyt. Itanin harteille on asetettu suuret odotukset, eikä hän itsekään ole säästellyt tavoitteiden asettamista.
Vaikka kausi on vasta alussa, yhden muutoksen Itani on jo tehnyt. Puheenjohtajan pestistä hän ei aio ottaa vastaan minkäänlaista kompensaatiota: ”En halua että kukaan ajattelisi, että tekisin SUL:n puheenjohtajan töitä mistään muusta kuin rakkaudesta lajiin. Urheiluyhteisö on antanut minulle niin paljon. Tämä on minun mahdollisuuteni antaa takaisin.”
”Urheilutehtävissä motivaatio tulee eri purosta kuin palkkatyössä. Se antaa energiaa jaksaa. Fundamentaalisesti olen muutenkin niin levoton reppana, etten malta olla paikoillani. Levottomuuteni antaa polttoainetta tehdä kahtakin haastavaa tehtävää.”
