Riittääkö töitä tekevälle?

Markus Myllyniemi pohtii vastavalmistuneiden työmarkkinoita koronan jälkeen.

Valmistuminen ja työelämään siirtyminen edustaa monelle opiskelijalle hyppyä epävarmuuteen. Toisessa oppiyliopistossani Laajalahden tuolla puolen korona on nostanut monen opintojaan viimeistelevien humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden otsille hikikarpaloita, kun keväälle ja kesälle suunnittelut harjoittelut sekä kesätyöt ovat menneet puihin. Opiskelutoverini eivät ole pelkästään huolissaan välittömästä taloudellisesta tulevaisuudestaan, vaan uhkakuvana heidän mielissään on ollut myös kortistoon valmistuminen.

Vaikka stereotypia työttömästä humanistista kuulostaakin hulvattomalta, se ei kuitenkaan todellisuudessa ole pitänyt ainakaan tähän asti paikkaansa. Työllistyminen esimerkiksi historian alalta on ollut lähes varmaa, ja yliopiston tilastojen mukaan kaksi vuotta valmistumisen jälkeen ainoastaan kolme prosenttia kyselyyn osallistuneista on ollut työttömänä.

Maalaisjärjen valossa voisi ajatella, että korkeakoulutus suojaa talousvaikeuksien vaikutuksilta. Tutkimustieto kuitenkin viittaa siihen, että koulutustaso suojelee vastavalmistuneita vain lyhyessä juoksussa, mutta pitkällä aikavälillä korkeakoulutettuihin kohdistuvat talousvaikutukset ovat merkittävästi suurempia kuin matalasti koulutettujen kohdalla. Saksalaisen IZA työllisyysinstituutin rikkaita OECD-maita vertailevan analyysin mukaan lamavuosina valmistuneiden palkkataso jää tiukan työlainsäädännön maissa alhaiselle tasolle vuosikymmenien ajaksi, ja samalla he jumittuvat tutkimuksen mukaan huonompiin työtehtäviin kuin heidän verrokkiryhmänsä.

90-luvun lama tarjoaa valitettavan esimerkin siitä, miten taloudellisen kriisin vanavedessä valmistuneille oikeastaan pahimmillaan käy. Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n vuonna 2017 tekemän tutkimuksen mukaan lamavuosina korkeakouluista valmistuneiden maisterien tulotaso on heidän työuransa alkuvaiheessa ratkaisevasti huonompi kuin muilla vastavalmistuneilla. Tutkimus osoitti myös, että he joutuvat uransa myöhäisemmissä vaiheissa todennäköisemmin työttömäksi verrattuna muihin valmistuneiden ikäryhmiin.

Nuorten huoli tulevaisuudestaan on siis aito. Jyväskylän yliopiston koronaviruksen vaikutuksia kulutukseen luotaavassa DigiConsumers-hankkeessa juuri alle 30-vuotiaiden ikäryhmä oli kaikkein eniten huolissaan epidemian vaikutuksista omiin opintoihinsa ja työelämään. Myös valtion tiedeneuvosto on tunnistanut vastavalmistuneet koronan talousvaikutuksien osalta erityiseksi riskiryhmäksi, ja pelkona on, että seuraavan viiden vuoden aikana valmistuneista syntyy samanlainen menetetty sukupolvi kuin 1990-luvun laman myötä.

Valtiovalta on reagoinut koronaan koulutuspoliittisesti muun muassa lisäämällä korkeakoulujen aloituspaikkoja. Yliopistoihin näistä yli 4000 paikasta tulee noin puolet, jotka jakaantuvat oppilaitoksille niiden koon mukaan. Paikkojen jakaminen alojen välille jää yliopistojen oman harkinnan varaan, ja on kyseenalaista, tulevatko paikat lopulta oikeastaan sinne, missä niitä kaikkein kipeimmin tarvitaan. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK on esittänyt huolensa siitä, että koulutetaanko nuoria tulevaisuudessakin työllistäville aloille vai tuleeko joidenkin alojen vastavalmistuneista selkeästi ylitarjontaa.

Koulutuspaikkojen lisäämisellä on tavoitteena lisätä kolmannen asteen koulutuksen saaneiden määrää Suomessa, mikä on valtiontalouden kannalta järkevä ajatus. Tällä hetkellä suomalaisten korkeakoulutettujen määrä väkilukuun suhteutettuna on selkeästi muiden OECD-maiden keskiarvon alapuolella. Suomalaiset pitää siis saada aikaisempaa hanakammin mukaan koulutusputkeen, jotta työvoimamme pystyy vastaamaan tulevaisuuden työelämän asettamiin haasteisiin.

Koulutuspaikkojen absoluuttisen määrän lisääminen ei kuitenkaan takaa valmistuneiden hyvinvointia tulevaisuudessa. Mikäli koronan aiheuttaman talouskriisin pahimmat skenaariot käyvät toteen, vastavalmistunut opiskelija kohtaa pian aikaisempaa kilpaillummat työmarkkinat, jossa muutamista vapaista työpaikoista taistelee useampi saman kokemustason omaava. Yhtä lailla, vaikka valtion panostukset koulutuksen rahoitukseen ovatkin merkittäviä, vain aika näyttää, miten lisääntynyt opiskelupaikkojen määrä vaikuttaa opetuksen laatuun.

Lisätoimet tulevaisuuden vastavalmistuneiden opiskelijoiden tukemiseksi ovat siis selkeästi tarpeen. Suomen tiukan työlainsäädännön ja joustamattomien työmarkkinoiden ansiosta talouskriisien aikana valmistuneiden opiskelijoiden taloudelliset arvet saattavat pahimmillaan jäädä pysyväksi, ja synnyttää uuden menetettyjen sukupolven. IZT työllisyysinstituutin analyysin mukaan valtiovallan tulisi nyt kiinnittää erityistä huomiota nuorten työllistymismahdollisuuksiin niin sanotun joustoturvan avulla, jossa työnantajan velvollisuuksia kevennettäisiin, ja samalla työttömyysturvan roolia vahvistettaisiin esimerkiksi vastikkeellisen perustulon suuntaan.

Oleellista olisi myös työpaikkojen ja nuorten vahvempi yhdistäminen koulutuksen aikana ja sen jälkeen. Yliopistoista pitäisi teoreettisen opiskelun lisäksi tulla paikkoja, jossa opiskelijan ja työnantajan intressit yhdistyvät esimerkiksi erilaisten harjoittelu- ja yhteistyöjaksojen kautta. Valtiovallan tulisi myös varmistaa lainsäädännön sekä tukien avulla uusien työpaikkojen syntyminen vastavalmistuneita houkutteleville aloille ja tukea määräaikaisuuksien sekä muiden nuorten kannalta epäedullisten työsopimuksien vakinaistamista taloustilanteen parannuttua.

Keinoja vastavalmistuneiden aseman parantamiseksi on, mutta vain aika näyttää, kuinka syvät koronan aiheuttaman talouskriisin haavat tulevat oikeastaan olemaan. 90-luvun lama jätti suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan arvet, jotka parantuvat vielä tänäkin päivänä, ja on vaikea uskoa, että tämä talouskriisi olisi toteutuessaan yhtään erilainen.

Moni uusi korkeakouluopiskelija astelee tänä syksynä innoissaan sisään oppilaitoksensa etuovista täynnä toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Koulutus on perinteisesti suomalaisessa yhteiskunnassa tarkoittanut sijoitusta tulevaisuuteen, joka on ollut monelle portti pois köyhyydestä ja vanhempien sukupolvien kokemista taloudellisista haasteista. Valmistuminen talouskriisin alla repii kuitenkin nämä vuosikymmeniä vanhat haavat uudelleen auki ja käynnistää uuden arpeutumisprosessin, joka kestää pahimmillaan koko loppuelämän ajan.

Kirjoittaja on Kylterin toimitusavustaja ja Laajalahden ali pendelöivä kylterihumanisti, joka tarkkailee maailman menoa yhteiskuntatieteilijän silmin.