Rakkauskirje opiskelija-aktivismille
”Tuntevat, ajattelevat, välittävät ihmiset – aktivoitukaa!” Havahduin Helsingin yliopiston pääkampuksen aulasta tuijotettuani tuota auki revittyyn pahvilaatikkoon raapustettua viestiä monta pitkää minuuttia. Journalistinen kiinnostus oli ajanut minut nuuskimaan tunnelmaa juuri vallattuun yliopistoon, jossa kymmenet opiskelijat vastustivat viereisessä rakennuksessa puitavia eriarvoistavia leikkauksia valtion budjettiin. Ilmassa oli muutoksen tuntua: vain hetkeä aiemmin tuhannet mielenosoittajat marssivat yliopiston viertä sosiaalisen ja ekologisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Kuvittelin, kuinka kulkueen ihmisoikeuksia puolustavat huudot kaikuivat yliopiston aulaan etäisinä, mutta täynnä yhteisön voimaa.
Pienempien puolelle asettuvassa kansalaisaktivismissa on jotain suurta ja kaunista. Olen varmaan parantumaton romantikko, kun mielestäni yhteiskunnassa haavoittuvimmassa asemassa olevia kuuluukin puolustaa yhdessä, poliittista hierarkiaa pelkäämättä. Seistessäni siinä inhimillisyyttä peräänkuuluttavien iskulauseiden täyttämässä aulassa tunsin kuitenkin, että asetelmassa on jotain mätää. Miten ihmisiä varten luotu järjestelmä – ja sitä palvelemaan valitut henkilöt – voi hyljeksiä yleismaailmallista ihmisarvoa niin rankasti, että oikeudenmukaisuutta on vaadittava banderollein?
Poliittisissa päätöksissä ei ole kyse siitä, miten resurssit täytyy jakaa, vaan siitä, miten ne halutaan jakaa.
On virheellistä ajatella, ettei yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen olisi varaa. Poliittisissa päätöksissä ei ole kyse siitä, miten resurssit täytyy jakaa, vaan siitä, miten ne halutaan jakaa. Kyse on siitä, keitä varten päätöksiä tehdään ja millaisella aikavälillä ollaan valmiita ajattelemaan niiden seurauksia. Jo yhteiskuntafilosofi John Rawls totesi, ettei reilua ja kestävää yhteiskuntaa voida rakentaa, jos sen johtohahmot ajavat vain omaa ja samoista lähtökohdista tulevien etua. Veikkaan, että esimerkiksi nykyisen hallituksen päätös kuunnella julkisen talouden osalta enemmän etujärjestöjä ja viestintätoimistoja kuin tiedeyhteisöä, ei menisi Rawlsilta läpi (Tikkala ja Särkkä, Yle perkasi hallitusneuvotteluissa kuultavien taustat, 4.6.2023).
Tämän Kylterin numeron artikkelit ovat syntyneet syys–lokakuun aikana. Jutuissa toimituksemme pohtii, mille yhteiskunnassa on tapana antaa arvoa, ja tarjoaa vaihtoehtoja näille normeille. Tarkastelemme, miten ihmisiä ja heidän tekemisiään arvotetaan eri tavoin esimerkiksi ihonvärin, elämäntyylin tai tulotason perusteella. Kerromme, miten Sixten Korkman näkee taloustieteen rajat, kuinka räppärit arvottavat musiikkiaan ja miten tärkeää on tunne yhteenkuuluvuudesta. Annamme myös tilaa vähäosaisia puolustaville oppilaitosten valtauksille ja Occupy Aallon aktiiveille.
Kuten ehkä huomaat, Kylteri on meidän tapamme aktivoitua.
***
Kirjoittaja on Kylteri-lehden päätoimittaja, joka uskoo, että jokainen ansaitsee ihmisarvoisen elämän. Hallitukselle hän vinkkaa, että nuoria kannattaa kuunnella myös vallattujen yliopistoaulojen ulkopuolella: juuri nyt politiikan inhimillistämisen voisi aloittaa vastustamalla Israelin palestiinalaisiin kohdistamaa kansanmurhaa.
