Kylteri 01/22
Verkkojulkaisu 
13
.
11
.
2023

Mikä on sun unique selling point?

Sara Argillanderin pääkirjoitus työnhausta, jossa reippaus ei enää riitä.

Reippaasti vain puhelin kouraan, kuuluu kauppakorkeakoulusta valmistuneen sukulaisen neuvo kesätyönhakua tuskailevalle opiskelijalle. Hyvä asenne toi ehkä enolle monikesäisen työpaikan Tohmajärven osuuspankista. Veikkaanpa silti, että enokin tuskastuisi joutuessaan tehtailemaan videonpätkiä ja case-tehtäviä lukemattomille potentiaalisille työnantajille.

Kilpailu työpaikoista on kiristynyt, kun samoja paikkoja havittelee kasvava joukko kyltereitä yhdeksästä eri kaupungista. Silloin kun työnhaussa tulee seinä vastaan, ei auta muu kuin palata Markkinoinnin perusteiden kurssille ja yrittää etsiä itsestään niitä vaikeasti jäljiteltäviä erottautumistekijöitä, joilla tehdä pesäeroa kanssahakijoihin.

Perinteisesti työnantajien silmissä on pyritty erottautumaan persoonallisella sivuainevalinnalla. Johtamisen pääaine yhdistettynä tietojenkäsittelyyn antaa kuvan monipuolisesta osaajasta. Nykyään yhä useampi suorittaa kuitenkin kokonaan toisen korkeakoulututkinnon. Osa vaihtaa alaa pysyvästi, kun taas joidenkin tavoitteena on päästä johdonmukaisesti lähemmäs unelmien työpaikkaa.

Tuplamaisteri erottuu työnhaussa edukseen ja kykenee parhaassa tapauksessa yhdistelemään kahden alan oppeja työssään. Lehden pääjutussa haastatellaan rahoitustieteilijä ja teologi Mikko Leskelää, joka hyödyntää strategiakonsultin roolissaan sekä kauppatieteitä että antropologiaa.  

Toisaalta asiantuntemus ei aina edellytä aiheeseen liittyvää koulutusta. Tähän numeroon haastateltu toimittaja ja kirjailija Julia Thurén on noussut suosituksi raha- ja sijoittamisvaikuttajaksi kirjoitettuaan aiheista omakohtaisesti blogissaan.

Kun kilpailu on tasaväkistä, rekrytoijat hakevat konkreettisen osaamisen lisäksi myös näkemyksellisyyttä ja uteliaisuutta ympäröivää maailmaa kohtaan. Moni sivistääkin itseään nyt ahkerasti kuuntelemalla tietokirjoja ja podcasteja, mieluiten tuplanopeudella ja pyörän selässä. Kylterin toimittaja Juho Tornberg pohtii äänikirjatrendin syitä ja seurauksia sivulla 26.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin kesätyö irtosi helposti, kun paineli lankapuhelimeen pankinjohtajan numeron.

Kirjoittaja on Kylterin päätoimittaja.