Onko korona kaupungistumisen loppu?

Suomalainen kansanmusiikin sopraano Irwin Goodman luritteli 80-luvulla laulun nimeltä ”Kusessa ollaan”. Vaikka en olekaan itse ollut aikaisemmin Irwinin lakonisten nuottien suuri ystävä, olen huomannut, että tuo laulu on löytänyt tiensä kuuntelemieni laulujen top 10 -listan kärkipäähän. Epätoivolle on helppo antaa valta näin vaikeassa tilanteessa varsinkin, kun koronakriisin loppua ei näytä olevan vielä näkyvissä.

Ihmiset ovat kuitenkin kekseliäitä olentoja. Kun meidät pistetään tilanteeseen, josta ei ole selkeää ja yksinkertaista poispääsyä, turvaudumme uusiin ja innovatiivisiin ratkaisuihin, joita emme olisi ehkä muuten osanneet edes ajatella. Kriisit saattavat hajottaa ja hallita, mutta me ihmiset osaamme kyllä koota palaset jälleen yhteen niiden vanavedessä.

Koronan vaikutukset näkyvät ehkä kaikkein parhaiten työ- ja opiskeluelämässä, jossa melkein yhdessä yössä saavutettiin samanlainen digiloikka kuin viimeisen sukupolven aikana. Yliopistossa aikaisemmin läsnäolopakolliset kurssit, joiden järjestämisen ei pitänyt ikimaailmassa onnistua etänä, on nyt täysin siirretty verkkoon. Yhtä lailla monilla työpaikoilla etätyöstä on tullut uutta arkea, ja pakolliset lähipalaverit ovat vaihtuneet tehokkaisiin Teams- ja Zoom-kokouksiin.

On vaikea kuvitella, että työ- ja opiskelukulttuurimme palaisi enää koskaan entiselleen sosiaalisten etäännyttämistoimien päätyttyä. Monille työntekijöille nyt toden teolla alkanut etätyön murros on antanut ensikosketuksen kiireettömämpään ja sujuvampaan arkeen, josta he tuskin ovat valmiita luopumaan tulevaisuudessa.

Jos työn tekeminen on tulevaisuudessa mahdollista myös mökkilaiturin nokasta, niin tarvitseeko kaikkien suomalaisten enää asua kaupunkitaajamissa? Tämä on erinomainen kysymys, johon tulevaisuudentutkijat ovat jo neljä vuosikymmentä pyrkineet löytämään vastauksia. Tähän mennessä mikään muutosvoima ei ole riittänyt kääntämään kaupungistumisen trendiä, mutta voisiko korona olla viimein se korsi, joka katkaisee kamelin selän.

Lähdin hakemaan vastausta tähän kysymykseen itse asiantuntijalta eli konsulttitoimisto MDI:n erityisasiantuntijalta valtiotieteiden tohtori Timo Arolta. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti työstään alue- ja väestötutkijana, ja julkisuudessa hän usein esiintyykin Suomen demografisen kehityksen ja muuttovirtojen eksperttinä. Intohimoisena porilaisena tunnettu Aro asuu Uudenmaan karanteenirajan toisella puolen, joten henkilöhaastattelu kasvotusten ei luonnollisesti ole mahdollinen. Tämän sijaan hän vastaakin kysymyksiini sähköpostitse.

”Olen itse melko vakuuttunut, että näkymätön virus vaikuttaa työn murrokseen näkyvästi ja pysyvästi,” Aro toteaa järin yksiselitteisesti ja jatkaa: ”Kyse on ollut pinnan alla olevasta muutoksesta, joka on tullut kertarytinällä esille.” Aron kommentteihin nojaten onkin siis helppo ajatella, että etätyö on ainakin tullut jäädäkseen ja kynnys digitalisaation tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen on matalampi monella työpaikalla.

Muun muassa maailman johtaviin kuuluvan ICT-alan konsulttiyhtiön Gartnerin suorittaman tutkimuksen tulokset tukevat johtopäätöstä etätyön pysyvästä lisääntymisestä. Kyselyyn osallistuneista, yli 300 alan johtavien amerikkalaisyritysten talousjohtajista, kolme neljäsosaa on valmis siirtämään ainakin osan yrityksensä työntekijöistä etätöihin pysyvästi.

Suomessa tutkimukset ovat päätyneet samanlaisiin tuloksiin. Taloustutkimuksen Ylelle toteuttaman kyselyn mukaan miljoonasta etätöihin siirtyneestä suomalaisesta yli puolet haluaisi jatkaa vastedes töitä kotoa käsin. Toisaalta kysely osoittaa, että etätyö on mahdollista lähinnä valkokaulusaloilla, eikä niinkään matalan koulutustason paikoissa.

‍Kaataako lisääntyvä etätyö sitten kaupungistumisen voittokulun? Ainakin erityisasiantuntija Timo Aro suhtautuu asiaan hyvin skeptisesti ja korostaa, kuinka kaupunkiin muuton syyt eivät ole vahvasti sidoksissa koronaan tai etätöihin. ” Suurten kaupunkien voittokulku jatkuu useista eri syistä: tärkeimmät syyt liittyvät koulutustarjontaan ja valikoivaan muuttoliikkeeseen,” Aro muistuttaa. Tilastot tukevat Aron väitettä, ja kaikista muuttajista noin neljä viidestä on nuoria ja nuoria aikuisia, kun taas yli 35-vuotiaiden muuttovirrat ovat ainakin tähän asti olleet vähäisiä.

Väestö voi kuitenkin Aron mukaan valua tulevaisuudessa kaupunkialueen ulkopuolelle, ja erityisesti kaupunkien kehysalueista ja niiden välittömästi ympäröivästä maaseudusta voisi tulla aikaisempaa houkuttelevampia. Viimeisinä vuosina hiipunut niin sanottu seutukuntiin muuton Nurmijärvi-ilmiö saattaakin olla tulossa takaisin, kun sekä sähköisen että fyysisen liikkuvuuden esteet murtuvat.

Suomen toisella laidalla, yhdessä maamme merkittävimmistä mökkikunnista, etätyön murrokseen kuitenkin luotetaan. Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden on tullut tunnetuksi nuoren ikänsä lisäksi esiintymisestään Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa, ja hänen kipparoimansa kunta on yksi ainoista muuttovoittoalueista Etelä-Savon maakunnassa.

Hildenin mukaan Puumalassa on erityisesti panostettu valokuituverkon parantamiseen, jotta dataliikenteen kapasiteettia on saatu nostettua. Kunnassa on myös tarjottu etätyötiloja, mutta niiden kysyntä on selvästi vähentynyt ihmisten työskennellessä mieluummin kotoaan käsiin. Hilden uskoo, että uudet asukkaat saapuvat Puumalaan kaupunkialueilta erityisesti pidennetyille työlomille: ”[L]uulisin eniten yleistyvän sen, että loma-asunnolla ollaan entistä enemmän ja siitä ajasta entistä suurempi osuus käytetään työntekoon.”

Kaupungistumisen lopullisen murroksen sijaan olisikin ehkä järkevämpi puhua ihmisen kotipaikan moninaistumisesta. Tulevaisuuden kaupunkilainen saattaakin olla kirjoilla Helsingin kaltaisessa metropolissa, ja siirtyä sieltä luonnonkauneuden nälkäisenä työlomalle kesämökilleen Järvi-Suomeen. Samalla yhden asukkaan tuottamasta elinvoimasta kilpaileminen ei olisi enää samanlaista kaupunkien ja maaseudun välistä nollasummapeliä kuin se nykyisellään on.

Oli kyse sitten saimaalaisista mökkikunnista tai pääkaupunkiseudusta, tulee korona olemaan systeeminen häiritsin, joka muovaa työkulttuuriamme ja ohjaa uudelleen asukasvirtoja. Luovaa tuhoa aiheuttavat kriisit tekevät sitä sekä hyvässä että pahassa, ja koronaepidemian aiheuttama yhteiskunnallinen murros ei ole tullut jokaiselle positiivisena yllätyksenä.

Koronan kaltaiset mustat joutsenet pakottavat kuitenkin toimiin, ja lajina ihminen menestyy kaikkein parhaiten haastavissa olosuhteissa. Koronakriisin muutospaineessa on helppo antautua suomalaisen iskelmän mollivoittoisiin sävelkulkuihin, ja vaikka tunnelin päässä oleva valo vaikuttaakin nyt olevan säästösyistä sammutettu, pilkottaa se sieltä kuitenkin aina lopulta.