Maski vai eikö maskia? – Taloustiede koronakäyttäytymisen ytimessä
Kasvomaski. Tuo dystopinen piirre kaupunkikuvassa, josta on tullut sekä 2020-luvun ykkösasuste että jatkuvan väittelyn aihe. Mutta miten taloustiede selittää maskikäyttäytymistä?
Vaikka lähes kaikissa julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä on päällä vahva maskisuositus, joudun joka ikinen kerta asuntoni turvasta lähdettyäni järkyttymään maskittomien ihmisten määrästä. Tunnollisena maskin käyttäjänä tämä aiheuttaa valtavaa turhautumista, sillä koen oman pyrkimykseni pandemian hidastamiseen valuvan hukkaan. Joillain on hyvä, lääketieteellinen syy maskittomuuteen, mutta entä ne muut? Mikä saa muuten järkevän ihmisen olemaan käyttämättä maskia? Taloustieteen opiskelijana ajatukseni ajautuvat heti siihen, miten tätä minulle käsittämätöntä käytöstä voidaan selittää taloustieteen keinoin.
Mietitään maskin käyttämistä ilmiönä hieman tarkemmin. Kun ihminen laittaa naamalleen maskin, se aiheuttaa hänelle kustannuksia: maski hiertää korvien takaa, se on liian iso tai pieni, silmälasit höyrystyvät ja iho hikoaa, maskin rahallista hintaa unohtamatta. Samaan aikaan hän myös hyötyy maskista: hän on jossain määrin suojattu ilmateitse kulkevilta viruksilta. Mutta tarina ei pääty tähän. Myös maskin käyttäjän läheisyydessä olevat ihmiset hyötyvät käytöstä, sillä tämä ihminen ei tartuta muita. Onkin hyvin mahdollista, että maskin käyttäjä itse saa merkittävästi pienemmän osan maskin käyttämisen hyödyistä, sillä todellisuudessa kasvomaskin merkittävin tehtävä on estää viruksen leviäminen sairastuneesta terveisiin.
Tässä dynamiikassa piilee yksi syy maskien liian vähäiseen käyttöön. Maskin käyttäminen luo positiivisen ulkoisvaikutuksen. Taloustieteessä ulkoisvaikutus määritellään toiminnan vaikutuksena, josta syntyvät hyödyt tai kustannukset koskevat kolmansia osapuolia. Siis heitä, jotka eivät toiminnasta päätä. Kun ulkoisvaikutus on positiivinen, saavat kolmannet osapuolet hyötyä kokematta kustannuksia. Naapurin kaunis puutarha tekee asuinalueesta miellyttävämmän kaikille asukkaille, mutta vain puutarhan istuttaja joutuu kömpimän mullassa. Yritykset tekevät tutkimusta usein korkein kustannuksin, ja samalla muut yritykset hyötyvät uudesta tiedosta. Kun vanhemmat rokottavat lapsensa, myös rokottamattomat lapset saavat suojaa kokematta mahdollisia rokotteen sivuvaikutuksia. Koska toiminnan tekijä kokee kaikki kustannukset, mutta vain osan hyödyistä, positiivisen ulkoisvaikutuksen ollessa läsnä tätä muille hyödyllistä toimintaa on liian vähän. Vapaat markkinat siis epäonnistuvat tuottamaan yhteiskunnallisesti optimaalisen tilanteen.
Palataan maskeihin. Niiden tuottama hyöty ei ole kenties yhtä mustavalkoista kuin ylemmissä esimerkeissä. Mikäli me kaikki käyttäisimme maskia, vähenisivät tartunnat ja pandemian leviäminen hidastuisi. Tämä on kiistaton hyöty kaikille. Mutta maskin käyttöön saattaa liittyä henkilökohtaisempia, käsin kosketeltavia hyötyjä. Maskia käyttävän ihmisen motivaationa voi olla sairaan isoäidin suojeleminen, haavoittuvaisten ihmisten parissa työskentely tai riskiryhmään kuuluminen. Jos taas henkilö ei koe pandemiaa uhkana itselleen tai läheisilleen, saattavat maskien ulkoiset hyödyt tuntua hyvin kaukaisilta. Tällaisessa tilanteessa kustannukset painavat vaakakupissa hyötyjä enemmän, ja maski saattaa jäädä käyttämättä. Sitten on tietysti salaliittoteorioihin ja huuhaatieteisiin perustuvat syyt olla käyttämättä maskia, mutta jätetään tämä sivujuoni huomiotta.
Edellä mainitun kaltainen positiivinen ulkoisvaikutus luo kannusteita vapaamatkustamiseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihminen jättää käyttämättä maskia, eli ei koe kustannuksia, mutta nauttii kuitenkin hänen ympäröivien ihmisten vastuullisesta toiminnasta nousevista hyödyistä. Tälle ihmiselle tilanne on win-win, mutta yhteiskunnalle häviö. Miksi vaivautua käyttämään maskia, jos sen tuoma hyöty kohdistuu muihin? Tässä ilmiössä piileekin toinen tapa pyrkiä ymmärtämään päätöstä olla käyttämättä maskia: peliteoria.
Peliteorian avulla taloustieteilijät tutkivat useampien toimijoiden välisiä strategisia kanssakäymisiä. Näissä peleissä pelaajat toimivat tavalla, joka maksimoi heidän oman hyötynsä, ottaen huomioon toisten pelaajien käytöksen. Yksi tunnetuimmista peliteorian käsittelemistä kanssakäymisistä on vangin dilemma. Kuvittele seuraavanlainen tilanne: Kaksi henkilöä tekevät rikoksen ja jäävät siitä kiinni. Heitä uhkaa vankeusrangaistus, mutta rangaistuksen kesto riippuu kuulusteluiden tuloksesta. Erillään toisistaan ja täysin toisen toiminnasta tietämättömänä, syytetyt joko tunnustavat tai kieltävät rikoksen. Mikäli molemmat kieltävät, he saavat vuoden tuomion. Mikäli toinen kieltää ja toinen tunnustaa, pääsee tunnustaja vapaaksi, mutta kieltäjälle tuomion pituus on kolme vuotta. Mikäli molemmat tunnustavat, saavat he molemmat kahden vuoden tuomion. Summattujen vankilavuosien määrässä mitaten optimaalinen tilanne syytetyille olisi pysyä hiljaa, mutta todellisuudessa he tunnustavat. Miksi? Koska teki toinen mitä tahansa, on hyöty tunnustamisesta aina hiljaisuutta parempi. Jos toinen syytetty pysyy hiljaa, voi toinen tunnustaa ja vapautua. Jos toinen syytetty tunnustaa, kannattaa lyhyemmän tuomion toivossa myös toisen tunnustaa.
Jos henkilö ei koe pandemiaa uhkana itselleen tai läheisilleen, saattavat maskien ulkoiset hyödyt tuntua hyvin kaukaisilta.
Miten tämä sitten liittyy kasvomaskien käyttöön? Yksinkertaistetaan tilannetta hieman. Kaksi ihmistä miettii puhtaasti oman lopputulemansa kannalta, käyttäisivätkö he maskia. Maskin käyttämisestä koituu kustannus sen käyttäjälle, ja kaikki hyöty suuntautuu toiselle ihmiselle. Hyödyt ja kustannukset ovat yhtä suuret molemmille eli peli on symmetrinen. Mikäli molemmat käyttävät maskia ja kokevat kustannukset, molemmat myös kokevat toiselta tulevan hyödyn ja kaikki voittavat. Mutta jos vain toinen käyttää maskia, voi toinen nauttia hyödyistä kokematta kustannuksia. Siispä, mitä ikinä toinen päättääkään tehdä, saa toinen paremman tuloksen olemalla käyttämättä maskia. Näin ollen päätös olla käyttämättä maskia on hyvin samanlainen kuin syytetyn päätös tunnustaa. Yhteiskunnalle optimaalisessa tilanteessa molemmat käyttäisivät maskia, mutta todellisuudessa kumpikaan ei käytä.
On tietenkin huomioitava, että tämä esimerkki suoristaa monia jyrkkiä mutkia. Todellisuudessa ihmisillä on hyvin erilaiset preferenssit maskien käytöstä. Pienetkin erot hyödyissä ja kustannuksissa voivat muuttaa peliä symmetrisestä epäsymmetriseksi ja lopputuleman yhteiskunnan kannalta huonosta hyväksi. Lisäksi todellisuudessa peli toistuu moneen kertaan, jolloin maskin käyttäminen saattaakin olla kaikista paras vaihtoehto esimerkiksi sosiaalisten paineiden vallitessa.
Näiden kahden esimerkin perusteella yksilön vapaus valita saattaa johtaa yhteiskunnan kannalta epäsuotuisaan tilanteeseen. Vaikka maskeja laajamittaisesti käytetään, oli syynä sitten läheisen sairaus, sosiaalinen paine tai silkka kyky laittaa koko yhteiskunnan etu oman edun edelle, jää maski monelta kotiin. Oppikirjaratkaisu positiivisesta ulkoisvaikutuksesta kumpuavan alituotannon, siis vähäisen maskien käytön, nostamiseen yhteiskunnallisesti optimaaliselle tasolle on rahallinen kannuste, mutta maskien kanssa käytännön toteutus on haastavaa. Maskien hinta on valtion tuella helppo saada alhaiseksi, mutta maskien käytöstä maksaminen on asia erikseen. Täten maskipakko jää ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Ja vaikka sellainen onkin monessa maassa käytössä, Suomen maskipolitiikka on esimerkki tilanteesta, jossa taloustieteen näkökulmasta mieleinen pakko on poliittinen mahdottomuus.
Koronapandemia on miinakenttä täynnä poikkeuksellisia ilmiöitä, joita voi selittää taloustieteen avulla. Miten kannustaa maskien käytön lisäksi myös vähentämään sosiaalisia kontakteja ja rokottautumaan? Ihmisten tulee sopeuttaa käytöstään, mutta onko vapaaseen tahtoon perustuva toiminta riittävää? Henkilön vapaus on kapitalistisen yhteiskunnan peruspilareita, mutta entä jos tämä vapaus on tappavaa?
