Kylteri 01/20
Verkkojulkaisu 
13
.
11
.
2023

Lisää noppia mun laariin, lisää Kylterejä päälle maan

Yliopistojen aloituspaikkojen lisääminen puhutti paljon viime syksyn aikana. Eduskunta  päätti viime kauden lopussa tavoitteista koulutukselle 2030-luvulle. Näihin tavoitteisiin kuului paljon puhuttanut korkeakoulutettujen määrän lisääminen. Tavoitteena on että 2030-luvulla jokaisesta ikäluokasta 50% kävisi korkeakoulun. Tämä tarkoittaa myös suurta sisäänoton kasvattamista meidän koulussamme.

Opiskelijoiden määrän kasvuun tulee valmistautua huomattavasti paremmin niin koulussamme kuin KY:lläkin. Vuoden 2030 tavoitteena Aallon kauppakorkeakoulussa on opiskelupaikkojen määrän lisääminen yli 40:llä prosentilla verrattuna nykyiseen toteumaan. Meidän tehtävä yliopistona ja sen opiskelijoina on pitää huolta, että opiskelijoiden lisäyksen määrä tapahtuu järkevällä ja suunnitelmallisella tavalla.

Kun puhutaan koulutettavien määrästä, nousee esille huoli työpaikkojen riittävyydestä. Kuitenkin on otettava huomioon, että tällä hetkellä kylterien työllistymistilanne on (ollut) hyvä eikä varsinaisesti ole syytä uskoa, että tilanne muuttuisi uudistuksen myötä huomattavasti. Suunnitellulla määrän lisäyksellä suurempi huoli nousee kuitenkin koulutuksen laadusta. Mikäli opiskelupaikkoja lisätään suunnitellusti seuraavan kymmenen vuoden aikana on resursseja pakko nostaa, jotta koulutuksen taso voi (edes) säilyä nykyisellä tasolla.

Opetus ja kulttuuriministeriö julkaisi viime vuoden alussa uuden rahoitusmallin, jonka pääpainona oli valmistuneiden määrä. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistojen rahoituksesta suurin osa tulee sen perusteella, kuinka monta opiskelijaa valmistuu vuodessa. Ikävä kyllä samassa rahoitusmallissa laadulliset mittarit jäivät vähäisiksi. Kokonaisrahamäärää yliopistoille ei kuitenkaan todellisuudessa nosteta. Kaikkien yliopistojen lisätessä omia aloituspaikkojaan, yksittäisen yliopiston tasolla tämä tarkoittaa resurssien vähenemistä jokaista opiskelijaa kohti. Vaikka tällä kaudella rahoitusta on nostettu hieman, on se vain pieni paikkaus viime hallituskauden koulutusleikkauksiin. Tämä kaikki kannustaa yliopistoja entistä enemmän luomaan tuotantolinjoja, joista opiskelijat valmistuvat nopeasti ja tehokkaasti, mutta heidän koulutuksen tasoon ei kiinnitetä paljon huomiota.

Me KY:n toimistolla teemme kaikkemme, jotta kaikkien meidän koulutuksen taso tulee jatkossakin nousemaan entisestään. Kuitenkin kaiken tämän muutoksen valossa on entistä tärkeämpää, että jokainen opiskelijamme antaa palautetta jokaisesta kurssistaan ja opinnoistaan yleisesti. Joten älä jätä vastaamatta siihen yhteen kurssipalautteeseen, joka tuntuu turhalta vaan anna äänesi kuulua. Niin pidämme huolta siitä, että koulutuksemme laatu ja arvostus paranee entisestään joka ikinen päivä.

Kirjoittaja on KY:n hallituksen puheenjohtaja.