Kympillä seinään
Liian moni täydellisyyttä tavoitteleva nuori uupuu ja kärsii mielenterveysongelmista. Sairastuminen voi kääntää koko elämän suunnan.
Koeviikon aamu helmikuussa. Mikkelistä kotoisin oleva Jan opiskelee ensimmäistä vuotta lukiossa, ja tänään hänellä olisi koe, johon valmistautuminen tuntui jääneen riittämättömäksi. Epävarmuuden kokeminen huonona olona ei ollut erikoista, mutta tämän aamun pahoinvointi oli erityisen rajua.
Lukiossa opiskelu oli ollut paljon aiempaa vaativampaa, ja tahdissa pysyminen alkanut vaatia yöunista tinkimistä. Tai ainakin oli alkanut vaatia sitä itseltään, sillä hänen tavoitteenaan oli pitää yllä saavutettua koulumenestystä: sekä peruskoulussa että aikaisemmilla lukiokursseilla keskiarvo lukuaineissa oli ollut tasan kymmenen.
”Se oli identiteetin luomista”, Jan pohtii. ”Arvosanat antoivat tunteen, että on jotain jonka hallitsee ja jolla sai myös arvostusta opettajilta. Niiden avulla pystyi asettumaan myös kiusaajien yläpuolelle.”
”Lukiossa jatkoi paljon samoja ihmisiä yläasteelta, joille olin ollut se kympin oppilas, joka pärjäsi aina kaikissa aineissa. Ei heidän edessään voinut menettää kasvoja ja omaa asemaa.”
Jos peruskoulussa Jan oli kokenut, ettei ollut tarpeeksi valmistautunut kokeeseen, hän oli saattanut tekeytyä sairaaksi voidakseen tehdä sen myöhemmin. Lukiossa kursseja ei voinut kuitenkaan jättää roikkumaan, jos halusi pysyä tahdissa mukana. Sen takia kokeeseen oli lähdettävä, vaikka päässä jyskytti edelleen.
Koulumatkalla olo muuttui vain entistä huonommaksi, se ei voinut olla enää pelkkää koejännitystä. Kun jo hengittäminen alkoi tuntua vaikealta, oli pakko kääntyä takaisin.
Mielenterveysongelmista on tullut suomalaisten uusi kansantauti. Vaikka ilmiö on ollut olemassa aina, vasta 2000-luvulla sitä on alettu käsittelemään merkittävänä kansanterveyden riskitekijänä. Samaan aikaan masennusoireista on tullut yksi suurimmista sairauslomien aiheuttajista ja yleisin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeisiin. Joka päivä keskimäärin yhdeksän ihmistä jää mielenterveyden johdosta sairauseläkkeelle.
Masennuksen alle lasketaan usein joukko eri syistä johtuvia sairauksia, joilla on yhteisiä piirteitä. Uupumus yhdistyy usein masennukseen, sillä terveydenhuollossa uupumusoireiden johdosta haettava sairausloma kirjataan masennukseksi.
Aivoihin sairaus vaikuttaa kuin negatiiviset huumeet: ne saavat tajunnan kutistumaan. Pienten asioiden tekemisestä tulee valtavan raskasta ja jo pelkkä tekemisen ajattelu uuvuttaa. Ajantaju katoaa. Mitä pidempään tauti jatkuu, sitä enemmän aivot ehtivät muovaantua masentuneeseen todellisuuteen; tuottaa haitallista huumetta.
Sairastuminen ei katso ikää tai asemaa. FinTerveys-kyselyn mukaan psyykkinen oireilu oli yleisintä yli 80 vuotta täyttäneillä. Nuorissa mielenterveysongelmat ovat yhtä yleisiä opiskelijoiden ja muun väestön parissa.
Sukupuolten välillä tilastoista löytyy jonkin verran eroa: Naiset raportoivat useammin uupumuksesta ja ahdistuneisuudesta, sekä ovat yliedustettuina myös mielenterveyspalvelujen asiakkaissa.
Tilastot eivät kuitenkaan kuvaa välttämättä ilmiötä kokonaisuudessaan, arvioi Aalto-yliopiston psykologi Minna Nevala. Naiset ovat perinteisesti antaneet enemmän huomiota omille tunteilleen, minkä myötä he raportoivat ja hakevat apua useammin mielenterveyden oireisiin. Erot sukupuolten tuloksissa ovat kuitenkin olleet pienenemään koko 2000-luvun ajan.
Kympin tyttöys ei ole vain naisspesifi ilmiö.
Keskenjääneen koulumatkan jälkeen Jan sai kahden viikon sairasloman ja pääsi nuorisopsykiatrian hoitojonoon. Sairausloma ei kuitenkaan auttanut tilannetta. Päinvastoin, tilanne kriisiytyi nopeasti ja vakavasti.
”Saatoin vain itkeä tuntikausia päivässä. Olo oli epätodellinen ja tuntui kuin koko se maailma, jossa oli kasvanut ja elänyt olisi mennyt hetkessä sirpaleiksi. Ja kaikki muut kuitenkin jatkoivat elämistä siinä vanhassa maailmassa.”
”Yhtäkkiä oli vain täysin kyvytön tekemään niitä asioita, jotka olivat olleet tärkeitä, ja se kyvyttömyys aiheutti suunnatonta häpeää. Sitä vain ajatteli, että miksi minä en enää pärjännytkään ja mitä seuraavaksi tapahtuu.”
Kahden viikon jälkeen sairauslomaa jatkettiin, ja mieli sekä keho alkoivat turtua uuteen tilanteeseen. Enää ei itkettänyt, olo oli vain valtavan voimaton eikä mikään jaksanut innostaa. Vanha rooli huippuopiskelijana oli hajonnut, mutta mitään uutta ei ollut tullut tilalle.
Kevään edetessä jatkuva paha olo sai yhä synkempiä sävyjä. Siitä tuli itseinhoa, joka lopulta johti itsemurhayritykseen. Jan sijoitettiin kiireellisenä suljetulle osastolle, jossa hän pääsi ensimmäistä kertaa psykiatristen palvelujen pariin. Ulos hoidosta hän pääsi kirjautumaan vasta kesäloman alkaessa.
Ylesyydestään huolimatta mielenterveysongelmien hoitoon ei ole pystytty löytämään tehokasta kokonaisuutta. Koska syyt ja oireet ovat aina yksilöllisiä, myös tarvittavissa toimenpiteissä on paljon vaihtelua. Toisaalta hoidon tarjoamisessa vallitsee samanlainen noidankehä kuin terveydenhuollossa yleisesti: ennaltaehkäiseviin toimiin ei ole tarpeeksi resursseja, koska kalliin erikoissairaanhoidon tarve on niin suurta. Tämä on puolestaan osaltaan seurausta ennaltaehkäisevän hoidon puutteesta.
Hoitojonot ja epävarmuus oikeiden palvelujen löytämisestä johtaa siihen, että helpoimmin saatava apu ovat mielenterveyslääkkeet. Niitä kuluttaa päivittäin yli 400 000 suomalaista.
OECD arvioi, että mielenterveysongelmien vuosittainen kustannus Suomelle on 11 miljardia, viisi prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kansallisella tasolla sosiaali- ja terveysministeriö on valmistelemassa mielenterveysstrategiaa, jonka on tarkoitus ohjata mielenterveyspolitiikkaa 2020-luvulla. Eduskuntaan edenneellä Terapiatakuu-kansalaisaloitteella halutaan taata hoidon parempi saatavuus koko maassa. Myös Työterveyslaitos on laatimassa työuupumukselle raja-arvoja ilmiön paremmin tunnistamiseksi.
Futuristi ja kirjailija Elina Hiltunen muistuttaa, että mielenterveysongelmat ovat globaali ilmiö, joiden hoitamiseen investoidaan suuria summia. Hiltunen uskoo, että masennuksen hoidossa tullaan tulevaisuudessa tekemään uusia innovaatioita.
Tällä hetkellä esimerkiksi tutkitaan, miten suoliston mikrobit vaikuttavat mielialaan. Aivoihin asennettavien elektrodien tuottamaa pientä sähkövirtaa ja aistiharhoja aiheuttavia ”taikasieniä” on testattu vakavan masennuksen hoidossa. Erilaisista tekoäly- ja virtuaalisovelluksista toivotaan apua hoitokynnyksen laskemiseen.
”Monipuolisilla hoitokeinoilla on mahdollista tarjota yksilöllisempää hoitoa”, Hiltunen toteaa.
Hiltunen on myös itse sairastanut pitkään masennusta. Ensimmäinen burnout tapahtui tohtoriopintojen aikaan kauppakorkeakoulussa. Silloin, 1990-luvun lopulla, mielenterveysongelmat olivat tabu, jolle sanojen löytäminen oli vaikeaa.
”Tänä päivänä keskustelu mielenterveysongelmista on avoimempaa. Se on hyvä, sillä ihmiset osaavat hakea hoitoa jo varhaisemmassa vaiheessa.”
Syksyn alussa, noin puoli vuotta koeaamun romahduksen jälkeen, Jan yritti paluuta takaisin lukion penkille. Hoito oli helpottanut itsetuhoisuutta ja akuuteinta kipua, mutta paluu vanhaan ei onnistunut. Tunneilla oleminen tuntui ahdistavalta ja ahdistus hävettävältä.
Vaikeat kuukaudet seurasivat toisiaan. Koko seuraavan lukuvuoden aikana Jan pystyi suorittamaan vain muutaman kurssin, joista opettaja antoi nelosen ilman kokeen suorittamista. Kun opiskelukyky ei ollut vuoden kuluttuakaan parantunut, Jan jätti lukion kesken. Käteen jäi erotodistus, joka oli täynnä kymppejä kursseista ennen romahdusta.
18 vuotta täyttänyt Jan onnistui saamaan työharjoittelupaikan eduskunnasta ja muutti Mikkelistä Helsinkiin. Työt, kokoukset ja tuttavuudet valtakunnallisen politiikan sydämessä innostivat eriarvoisuudesta huolestunutta lukiopudokasta.
Kaiken piti olla suurin piirtein kunnossa, mutta kun viimeinen työharjoittelujakso päättyi parin vuoden jälkeen, vakava masennuskausi uusiutui. Tällä kertaa ympärillä ei ollut koulua tai perhettä, joka olisi ollut katsomassa perään ja pitämässä huolta.
Päivät vaihtuivat viikoiksi, jotka Jan vietti pääasiassa pienessä yksiössään. Sitten viikoista tuli kuukausia, jolloin arjen perustoiminnot, herääminen ja kaupassa käyminen, veivät kaiken jaksamisen.
Arjen raskaus synnytti epäluottamusta omia kykyjä kohtaan. Se lamautti ja pahensi oloa entisestään. Masennuksessa ei ollut enää kyse kouluajan ylisuorittamisesta, vaan masennuksesta itsestään. Kokemuksista, joita sairaus oli aiheuttanut, ja elämästä, joka sen takia oli jäänyt elämättä.
Siinä, missä akuutti romahdus ja itsetuhoisuus ovat helposti havaittavia sairauksia, kroonistunut masennuskausi on vaikeampi tunnistaa.
Ulkopuolelta katsoen se pahimmillaan saatetaan tulkita laiskuudeksi ja huonoksi käytökseksi, jos sovitut menot jäävät välistä eikä tuttuihin jaksa pitää yhteyttä. Ilman oikeaa apua kroonistunut masennus johtaa usein syrjäytymiskierteeseen.
Mieli, joka on kerran ajettu päin seinää, jää hauraaksi pitkäksi aikaa.
Masennuksesta on mahdollista palautua takaisin työkuntoon. Helpointa se on sairauden alkuvaiheessa, sopivalla hoidolla ja tukevien ihmissuhteiden avulla.
Miikka Kareinen, kuudennen vuoden johtamisen opiskelija kauppakorkeakoululta, sairastui masennukseen syksyllä 2014. Miikka pelasi SM-tasolla salibandya, valmensi, opiskeli ja yritti pitää huolta parisuhteesta. Riittämättömyyden tunne oli jatkuvasti läsnä, kun ajatusmallit vaativat maksimaalista onnistumista kaikilla osa-alueilla.
Syksyn myötä Miikka huomasi, etteivät opinnot tai urheilu jaksaneet enää innostaa. Kaikki tuntui yhä enemmän välinpitämättömältä, voimat alkoivat olla loppu.
Miikka haki loppusyksystä apua YTHS:n kautta. Olo oli kuitenkin niin huono, ettei YTHS:n tarjoama apu riittänyt, vaan Miikka sai lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Se auttoi. Huhtikuussa hän pääsi palaamaan opintoihin.
Miikka kuitenkin korostaa, ettei masennuksesta selviäminen tarkoita selviytymiskertomusta, jossa sairaus kohdataan, siitä selvitään ja elämä jatkuu eteenpäin entisellään. Masennus ei katoa kokonaan, sillä mieli, joka on ajettu kerran päin seinää, jää hauraaksi pitkäksi aikaa.
”Edelleenkin tulee huonompia jaksoja. Ne huomaa siitä, että aivan mitättömät asiat jäävät vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa. Tuntuu, että missään ei onnistu tai pärjää. Silloin auttaa, että on opetellut tuntemaan omaa mieltään ja osaa kyseenalaistaa negatiiviset ajattelumallit.”
Samasta puhuu myös futuristi Elina Hiltunen. Hän julkaisi yhdessä kaimansa, toimittaja Elina Hiltusen kanssa vuonna 2018 kirjan Masennuksesta Selviää!, mutta kertoo käyttävänsä masennuslääkkeitä edelleen estääkseen taudin uusiutumista.
”Selviytymiseeni liittyy sen hyväksyminen, että masennus on minun tautini, joka onneksi pysyy poissa lääkityksellä”, Hiltunen toteaa.
Kauppakorkeakoulu on suorituskeskeinen ympäristö. Arvosanojen, harjoittelupaikkojen ja muiden saavutusten kerääminen nähdään oletustilana paitsi ulkopuolisten myös opiskelijoiden keskuudessa.
Miikka Kareinen kirjoitti kanditutkielmansa kauppakorkeakoulun sisäisestä moraalijärjestyksestä – siitä, millaisia asioita ja toimintaa opiskelukulttuuri arvostaa, paheksuu ja pitää tärkeänä. Tutkielman nimi, Tehokas suorittaja matkalla työelämään, kuvaa keskeiset havainnot.
Hyviin suorituksiin pyrkimisessä ei ole Kareisen mielestä itsessään mitään pahaa; päinvastoin, se on usein jopa välttämätöntä. Kareinen itse pelaa edelleen salibandyliigassa ja työstää graduaan, mitkä molemmat vaativat aimo annoksen kunnianhimoa.
Myös psykologi Minna Nevala korostaa, ettei ongelma ole usein kovat tavoitteet, vaan tapa, jolla itseensä suhtautuu. Jos itseään ei koe riittäväksi ilman ulkoisia saavutuksia, rasittaa se mieltä ja omaa hyvinvointia. Usein se johtaa myös uskalluksen puutteeseen, jos uuden kokeileminen saattaisi johtaa epäonnistumiseen.
”Kannattaa kiinnittää huomiota, millaisella sävyllä puhuu itselleen.”
Nevala korostaa myös palautumisen merkitystä omassa jaksamisessa. Vapaapäivät, itselle sopiva urheilu ja riittävä uni ovat parhaat keinot pitää huolta psyykkisestä hyvinvoinnista.
Toimittaja Oskari Onninen kirjoitti syyskuussa Long Play -alustalla julkaistussa esseessä nuorten opiskelijoiden ahdistuksesta. Hän totesi, miten suuri osa koetusta uupumisesta ja pahasta olosta ei saa tukea tilastoista: tämän päivän nuoret eivät ole masentuneempia tai köyhempiä kuin aikaisemmin.
Suurin muutos on tapahtunut siitä, miten elämän epävarmuuteen, haasteisiin ja työn sekä opintojen vaatimuksiin suhtaudutaan. Onninen haastatteli Helsingin yliopiston apulaisprofessori Kristiina Brunilaa, joka kertoi kuinka stressi, trauma, burnout ja jopa posttraumaattinen stressihäiriö ovat tulleet osaksi tapaa, jolla opiskelijat puhuvat lopputöistään.
Aallon psykologi Minna Nevala antaa neuvoja siihen, milloin omasta tai läheisen hyvinvoinnista kannattaa alkaa todella huolestua: ”Muutaman päivän alakulo on normaalia, mutta sen kestäessä viikkoja, voi olla syytä miettiä, pitäisikö hakea apua tilanteeseen.”
”Kyse on myös siitä, miten paljon olo vaikuttaa toimintakykyyn. Jos paha olo haittaa arkista tekemistä, silloin kannattaa hankkia apua.”
”Viimeinen hälyttävä merkki on, jos asiat, joista tavallisesti nauttii, eivät enää tarjoa iloa tai mielihyvää.”
Liioitellun masennuspuheen sijasta suurempi ongelma on edelleen avun hakeminen liian myöhään. Aallossa tätä on pyritty helpottamaan Starting point of wellbeing -palvelupisteellä, jossa päivystävät muun muassa ura- ja opintopsykologit, Aalto-papit ja YTHS:n terveydenhoitaja.
”Ehkä ajatus tällaisesta sairastumisesta on monille vain niin pelottava, ettei sitä kykene hyväksymään.”
Tänä päivänä Jan on 31-vuotias. Parin vuoden työharjoittelun ohella hän ei ole ollut työelämässä, ei myöskään valmistunut ylioppilaaksi. Määräaikainen työkyvyttömyyseläke käsitellään vuoden välein, ja joka kerta päätös on todennut, ettei työkyky ole riittävän hyvällä tasolla.
Motivaation puutteesta ei ole kyse: Jan toivoo edelleen voivansa vielä joku päivä opiskella yliopistossa ja pääsevänsä töihin. Parhaimpina jaksoina hän on suorittanut kursseja iltalukiossa ja käynyt lähes päivittäin valtiotieteellisen luennoilla seuraamassa opetusta. Omaehtoinen oppiminen on paitsi mielekästä myös kuntouttavaa. Se ohjaa ajatukset tulevaisuuteen, jolloin kerätyt tiedot voi laittaa hyödyttämään laajempaa yhteisöä.
Voi olla, että masennus ei koskaan täysin katoa, mutta se voi väistyä niin, että tulevaisuudessa monet sellaiset asiat, jotka luetaan kuuluvaksi normaaliin elämään, voisivat tapahtua: tutkinto ja työ; taloudellinen itsenäisyys ja luottamus omiin voimiin.
Näitäkin tärkeämpää on kuitenkin identiteetti, joka ei perustuisi masennukseen vaan osaamiseen ja luonteeseen. Mielenterveyskuntoutujan leimaa on vaikea kantaa vuosikausia, varsinkin kun ei koskaan tiedä, miten ympäristö siihen suhtautuu. Tuomitsemista on tapahtunut niin ensitreffeillä kuin apteekin asiakaspalvelussa. Monella on vaikeuksia suhtautua sairauteen, joka on syönyt kokonaisen nuoren aikuisuuden.
”Ehkä ajatus tällaisesta sairastumisesta on monille vain niin pelottava, ettei sitä kykene hyväksymään.”
