Kylteri 02/23
Verkkojulkaisu 
4
.
12
.
2023
Aleksanteri Jokinen perusti ystäviensä kanssa natuviineihin erikoistuneen yrityksen ja viiniterassin Kaivopuiston rantaan.

Kulttuurin, ystävien ja makunautintojen kohtaamispaikka – Alkuviinin tarina

Kun luovuus, yritteliäisyys ja hyvät ystävät kohtaavat, tuloksena syntyy mielenkiintoisia projekteja. Loistava esimerkki tästä on käsittämättömän nopeasti toimintansa aloittanut Alkuviini. Kylteri haastatteli natuviinien maahantuontia ja pop-up-showroomia pyörittävää Aleksanteri Jokista, inspiroivaa tekijää, jonka mukaan hyppy elitistisenä pidetylle alalle johti loistaviin kohtaamisiin ja lämpimään vastaanottoon.

Viime keväänä Kaivopuiston seutu elävöityi nopeasti, kun Aleksanteri Jokinen laajensi jo vuosikymmenten ajan kahvia, pullaa ja pehmistä tarjoilevan Café Compassin puoleenyöhön asti avoinna olevaksi trendikkääksi viiniterassiksi. Vakioasiakkaat hieraisivat silmiään, kun muun rakentamisen ohella terassin tolppiin kiinnitettiin toistakymmentä kaiutinta. Vastapainoa alueelle toivat kuitenkin kauniit istutukset aina kukista perunaan asti, ja vastaanotto oli lopulta lämmin.

Helsingin yliopistossa kulttuurien tutkimusta opiskeleva Jokinen oli ehtinyt kerryttää kokemusta ravintola-alalta jo noin reilun kymmenen vuoden ajan työskennellen ravintoloissa, kahviloissa ja hotelleissa. Jokisen kiinnostus kohdistui aluksi kahviin, joka vei hänet aina Kaapelitehtaalla Helsinki Coffee Festivalin yhteydessä järjestetystä Vuoden barista -kilpailuista Melbourneen saakka. Kahvin lisäksi IPA-boomi vei Jokisen mukanaan alkoholin valmistamisen maailmaan ja kokeilujen myötä erilaiset tuotannon prosessit tulivat hänelle tutuiksi.

Kesällä 2022 Jokisen ja hänen ystäviensä kokemus alalta tuotti tulosta, kun Ei niin fine -nimellä kulkeva kokkailuun liittyvä tubesarja vaihtui muutaman viikon pyörineeseen Eini pop up -ravintolaan Naantalin seudulla. Projekti oli onnistunut ja kesäksi 2023 kaverukset pohtivat jotain samankaltaista. “Sopimus kahvipaahtimon kanssa ja Espalle soittamaan musiikkia samalla myyden kahvia?”,  hahmotteli Jokinen tulevan kesän suunnitelmia. Ideoita haettiin Instagramista ja sattumalta Jokinen huomasi Alkuviini-nimen olevan vapaana Instagramissa, Patentti- ja rekisterihallituksessa ja verkkotunnuksena. Jokinen perustelee nimeä kulttuurisesta näkökulmasta: “Uskon, että lisätessä natuviinien tunnettavuutta, toimisi aito kieli, jota ei ole käännetty englannista”.

Jokinen otti yhteyttä Cafe Compassiin sopiakseen yhteistyöstä. Sattumalta kahvila olikin jo hakenut kesäksi anniskelulupaa. Ehtona kuitenkin oli, että Alkuviini ottaisi vastuulleen terassin lisäksi myös perinteisen kahvilan toiminnallisen vastuun kesän ajaksi. Jokinen laittoi viestiä luottoystävälleen Kalle Rauhalalle, jonka kanssa oli muun muassa reissannut ympäri Etelä-Amerikkaa. Kallen lisäksi myös toinen läheinen ystävä, Johannes Anttonen, lähti mukaan, ja toimintaan päätettiin heittäytyä kunnolla. Vastuun ohella Alkuviini sai vapauden päättää uuden konseptin visuaalisesta ilmeestä ja tarjonnasta. Tätä seurasi välittömästi reissu Espanjaan tutustumaan natuviinitiloihin ja -toimittajiin. Natuviinien ero yleisimpiin viineihin nähden on etenkin luonnonmukaiset menetelmät kasvatuksessa ja valmistuksessa. Valmistustavasta johtuen erät ovat suhteellisen pieniä ja niiden maku sekä koostumus vaihtelevat vuosikertojen välillä, mikä luo mahdollisuuksia aina uudenlaisiin ja kokeileviin makunautintoihin. Alkuviinin ensimmäiset viinit myytiin reilun kuukauden kuluttua idean syntymisestä. Kesän mittaan idea kehittyi ja mukaan saatiin esimerkiksi livemusiikkia ja dj-kollektiiveja.

Alkuviini joutui etenkin alkuvaiheessa tasapainoilemaan luodakseen sopivan ympäristön, josta asiakkaat löytävät niin perinteisemmät tuotteet, kuten rieslingin tai perinteiset pullakahvit, kuin myös uusia ja eksoottisempia natuviinejä. Asiakaskunta oli sijainnin ja historian vuoksi erittäin monipuolista ja vaihteli lähes päivittäin. Vakioasiakkaiden lisäksi paikalle löysi myös etenkin sosiaalisen median avulla uutta porukkaa.

Liiketoiminnan pyörittäminen kesän aikana Kaivopuiston auringossa hyvää musiikkia kuunnellen saattaa kuulostaa glamourilta, mutta yrittäjyydessä on Jokisen mukaan myös omat haasteensa. Käytännössä töissä ja tavoitettavissa on oltava jokainen päivä. Sopimukset on tehtävä huolellisesti, jotta työn hedelmä ei valu lopulta hukkaan.

Jokinen rohkaisee kuitenkin muitakin pienyrittäjyyteen: “Nykypäivänä kaikkea, kuten kalustoa, ei tarvitse heti ostaa, vaan voi tehdä yhteistyötä ja esimerkiksi leasata. Myös monipuolinen osaaminen auttaa, koska silloin ei tarvitse ulkoistaa niin paljoa tehtäviä.” Leasaamisella viitataan tarvikkeiden pidempiaikaiseen vuokraamiseen, joka voi olla riskittömämpää ja edullisempaa ostamisen sijaan. Jokinen huomauttaa, että kilpailun sijaan on mieluummin pyrittävä yritysten väliseen yhteistyöhön kulttuurin edistämiseksi. “On tärkeää tuoda esiin, kuinka paljon muiden toimijoiden työtä arvostaa ja kuinka paljon se on jo vienyt alaa eteenpäin.” Yrittäjälle tärkeä ominaisuus on kyky olla läsnä keskustelussa. “Yleisenä vinkkinä on kaiken vastuun keskellä muistettava kysyä kollegoiden, ystävien ja perheen hyvinvoinnista. Yrittäjyydessä sumentuu helposti tehtävien suorittamiseen, vaikka elämässä on myös suurempia asioita”, Jokinen muistuttaa.

Alkuviinin missio natuviinien maahantuonnin parissa jatkuu. Yritys on jo saanut asiakkaikseen pari nimekästä ravintolaa ja kuvannut uutta markkinointimateriaalia. Yritys järjestää talven 2023–2024 aikana myös yrityksille ja kuluttajille suunnattuja Alkuviinin viinitasting-tilaisuuksia. Seuraavan kesän suunnitelmia Jokinen lähtee pohtimaan Aasian aurinkoon: “Reissauksen avulla voi ajatella juttuja isommassa volyymissä. Aivot saa eri asetukseen, kun näkee uutta ja rentoutuu eri tavalla.”

***