Kukaan ei enää tiedä mitä arvot ovat - emme myöskään me KY:llä
Elämme yhteiskunnassa, jota johdetaan arvopohjaisella realismilla, mutta kukaan ei tunnu tietävän mihin arvoihin realismi pohjaa. Arvopuheen höttöisyys heijastuu yksilöistä yritysmaailmaan ja koko yhteiskuntaan, eikä mitenkään positiivisesti. Haastattelussa Antti Kylliäisen kanssa pureudumme arvojen maailmaan, käymme läpi väärinymmärrykset ja lopuksi ruodimme KY:n arvot. Vai voiko niitä arvoiksi edes kutsua?
Monelle nuorelle työelämän arvot ovat tärkeitä ja työyhteisöltä toivotaan ennen kaikkea yhteneviä arvoja oman arvopohjan kanssa. Toive on jalo ja ymmärrettävä, mutta samalla ristiriitainen, sillä niin nuori kuin yrityskään ei tunnu tietävän mitä arvoilla oikeastaan tarkoitetaan. Näin ainakin luonnehtii eetikko ja arvofilosofi Antti Kylliäinen.
Ongelma ei koske vain nuoria tai yritysmaailmaa, vaan ihan koko yhteiskuntaa. Arvot ovat puheissa kaikkialla, mutta samalla on hämärtynyt se, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan. Nopeasti ajateltuna arvojen oikein määrittely saattaa tuntua pilkun viilaukselta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Käsitteiden oikealla käytöllä voisi parhaimmillaan olla koko yhteiskuntaa kehittäviä ja parantavia seurauksia.
Arvojen merkitys
Arvojen määritelmästä voidaan suoraan päätellä, että arvot liittyvät demokraattisiin yhteiskuntiin ja ovat toteutuessaan yhteisöllisyyttä lisääviä. Mitä useampi ihminen samojen arvojen takana seisoo, sitä painavampia ne ovat. Yksi ihminen ei omilla arvoillaan voi vielä muuttaa juuri mitään, mutta suuren yhteisön jakaessa samat arvot, on muutos jo mahdollinen.
Diktatuureissa johtajat voivat väittää johtavansa yhteiskuntaa arvojen pohjalta, mutta toteutuessaan nämä arvot harvoin tuovat kaikille diktatuurisen yhteiskunnan jäsenille hyvää. Varsinkin nykypäivänä eläessämme yhä pirstaloituvammassa yhteiskunnassa, olisi yhteiskuntien tärkeää tietää ja tiedostaa yhteiset arvonsa sen sijaan, että yksilöt pää pensaassa määrittelisivät vain omia arvojaan. “Totta kai meillä saa olla jokaisella omat arvot [...] mutta meidän ei pitäisi unohtaa sitä tosiasiaa että meillä on olemassa myös ne yhteiset arvot. Jos meillä ei ole sitä yhteistä arvopohjaa, niin meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä. Muuta kun se että me satutaan asumaan samassa maassa,” Kylliäinen summaa.
Mikäli arvoja ei tietoisesti määritetä, on vaarana että yhteiskunnan johtaviksi arvoiksi nousevat sellaiset välineet kuin raha, valta ja talous. Tällöin päästään kehitykseen, joka suomalaisessa yhteiskunnassa on jo hyvän tovin ollut näkyvillä. Uutisjuttujen kärkiaiheita ovat talous ja sijoittaminen, kulttuuria aliarvostetaan ja koulutuksesta sekä nuorilta leikataan. Miten erilaiselta yhteiskunta voisikaan näyttää, mikäli sitä johdettaisiin arvopohjaisella realismilla, joka pohjautuisi oikeisiin arvoihin.
Unohdetut hyveet
Arvoista puhuttaessa on keskusteluun oleellista tuoda mukaan uusi, tai oikeastaan hyvin vanha, käsite - hyveet. Käsite on uusi, sillä hyveistä ei kuulu puhuttavan nykypäivänä juuri lainkaan, ja toisaalta vanha, sillä hyveiden olemassaolon ja filosofisen perustan tunnisti jo Aristoteles aikanaan antiikin Kreikassa. Suuri osa niistä käsitteistä, jotka nykypäivänä nimetään arvoiksi, onkin oikeastaan hyveitä, ja täten arvosotkun selvittäminen on aloitettava niistä.
Hyve-etiikka pohjautuu ateenalaiseen filosofiaan, joka taas edustaa eudaimonistista etiikkaa tarkoittaen, että ihmisen elämän päämäärä on eudaimonia (karkeasti ja suoraan käännettynä “hyvä-henkisyys”). Jotta tällaista elämää pystyi elämään, olivat kaikki antiikin filosofit yhtä mieltä siitä, että ihminen tarvitsi hyveitä. Aristoteles määritteli hyveet hyvän elämän välttämättömäksi, mutta ei riittäväksi ehdoksi.
Aristoteleen hyveteoria koki historian saatossa monenlaisia iskuja, mutta se selvisi niin kirkon vallan vahvistumisesta kuin valistusajastakin niinkin pitkälle, kuin aina toiseen maailmansotaan saakka. Sodan loputtua yhteiskunnassamme alkoi kulttuurinen siirtymä kohti yksilökeskeisyyttä, ja tämä siirtymä oli omiaan painamaan hyvepuhetta maan alle. Lopullisesti hyvepuheen voidaan katsoa kadonneen yhteiskunnasta noin 1970- ja 80-lukujen taitteessa.
Yksilökeskeinen yhteiskuntamme
Toista maailmansotaa edeltänyt kehitys oli johtanut natsistiseen sekä fasistiseen yhteiskuntaan, jossa vallalla oli yksilökeskeisyyden vastakohta: toksinen yhteisöllisyys. Yhteisöjen jäsenet eivät yksinään olleet mitään, vaan lähtökohtana oli koko kansakunta. Liberaalien länsimaiden voitettua sodan, oli ymmärrettävää että toksisesta yhteisöllisyydestä haluttiin irtautua - olivathan sen seuraukset olleet tuhoisia. Yhteiskunnassa alkoi kulttuurinen siirtymä kohti yksilökeskeisyyttä, jota tekniikan kehitys ja talouden nousukasvu entisestään vauhdittivat. Vaurastuminen mahdollisti yksilökeskeisyyttä, kun naapurilta ei tarvinnut enää lainata rautakankea, vaan sellaisen saattoi ostaa omaksi.
Tämän kehityksen tiellä olemme edelleen ja yksilökeskeisyys on muuttunut jo toksiseksi sekin. Nykypäivänä yhteisön merkitys on hyvin pieni, sen sijaan oleellista on yksilön vapaus toteuttaa itseään ja jokaisen henkilökohtainen tavoite “löytää itsensä”.
Mutta miksi yksilökeskeisyys vei meiltä hyveet? Pohjimmiltaan hyveet ovat yhteisöllisiä, sillä vaikkakin ne ovat yksilön ominaisuuksia, on niiden taustalla Aristoteleelta tullut ajatus ihmisestä yhteisöllisenä olentona. Niinpä mitä yksilökeskeisemmäksi yhteiskunta muuttuu, sitä vähemmän hyviä syitä hyveistä puhumiselle tuntuu enää olevan.
Hyveistä arvoihin, vai toisin päin?
Kun arvot ovat inhimillisen toiminnan päämääriä, ovat hyveet välineitä joilla näihin päämääriin päästään. On oikeastaan kuvaavaa, että arvopuheessa puhutaan mistä sattuu, kun hyveistä ei ole enää tietoakaan: perille on vaikea suunnistaa, mikäli kartta puuttuu.
Kylliäinen on arvoja penkoessaan ottanut linssin alle myös yritysmaailman ja todennut, että Helsingin pörssiin listattujen yritysten arvoista vain 6% on oikeasti arvoja. Kaikki loput yritysten omina arvoinaan ilmoittamat asiat ovat hyveitä tai sekalaisia välineitä. Miten se on mahdollista, vaikka meillekin Kauppakorkeassa opetetaan jo ensimmäisenä vuonna yritysten strategian luominen visiosta missioon ja arvoihin?
Yritysetiikka omana alanaan syntyi 1970-luvulla, jolloin yritysmaailman ja etiikan ajateltiin olevan kaksi täysin erillistä asiaa. Pikkuhiljaa ala kuitenkin kehittyi ja yritykset sekä organisaatiot alkoivat määrittämään omia arvojaan. Ainoa ongelma oli, että koska kukaan ei kunnolla tiennyt mitä arvot olivat, sopi mikä tahansa hyvältä kuulostava käsite sellaiseksi. Tämä taas juontaa juurensa siitä, ettei yritysetiikan kehittyessä puhuttu enää juuri hyve-etiikasta, vaan etiikan maailmassa oltiin siirrytty uusiin virtauksiin, Kantiin ja utilitarismiin.
Kylliäistä kuunnellessa on uskomatonta, miten yksinkertaiselta tämä hankalaksi ja monimutkaiseksi paisunut arvosotku kuulostaa. Yritysetiikan pohjaaminen hyve-etiikkaan ja hyveiden nostaminen tärkeämpään asemaan ratkaisisivat ongelman alta aikayksikön. Koska hyveet tekevät meistä hyviä yhteiskunnan jäseniä, on jokaisella toimivalla yhteiskunnalla sekä yhteisöllä väistämättä jo olemassa omat hyveensä. “Se on tosi yksinkertainen juttu vaan miettiä, mitkä on ne hyveet, jotka tekee meistä tässä porukassa hyviä työkavereita toisillemme,” Kylliäinen toteaa. Ja onhan se totta, että on paljon intuitiivisempaa ja helpompaa ymmärtää miten toimia yhteisössä, jossa tärkeitä asioita ovat hyveet kuten kuuntelevuus, avuliaisuus ja ystävällisyys, kuin sellaisessa, jossa näiden tilalla on mahtipontisia “arvoja” (lue: välineitä) kuten johtaminen, uudistuminen ja ketteryys.
KY:n arvot
Jos kerran yritysten ja organisaatioiden arvot ovat vain kuusi kertaa sadasta oikeita arvoja, voi pohtia ymmärrämmekö me alan opiskelijatkaan, mitä arvot oikeasti ovat. Selvittääkseni tämän, pyysin Kylliäistä kommentoimaan juuri uudistettua KY:n strategiaa. Strategia alkaa mission ja vision määrittelyillä, jonka jälkeen nimetään kolme keskeistä arvoamme. Luin Kylliäiselle mission ja visiomme ja totesin humoristisesti näiden jälkeen, etten ole vieläkään neljän opintovuoden jälkeen varma mitä ne tarkoittavat. Kylliäisen vastaus tuli nopeasti: “En minäkään oo koskaan ymmärtäny, se on sitä samaa vanhaa strategiapaskaa, jolla ei ole mitään väliä.”
Tylytys jatkuu siirryttäessä tarkastelemaan kolmea arvoa. KY:n arvoiksi on määritelty “courage”, “community” ja “diversity”. Suomennettuna rohkeus, yhteisö ja moninaisuus/ monimuotoisuus. Yllätyksenä ei tullut, ettei yksikään näistä ole arvo. Ironia hyveiden oleellisuudesta arvoihin nähden tulee ilmi heti: “Rohkeushan on ihan klassinen hyve, se löytyy sekä Platonilta että Aristoteleeltä.” Kun kerran arvoja tärkeämpää on määrittää yhteisön hyveet, olemme me jo puolimatkassa tehtävässä, joskin tietämättämme.
Entäpä sitten kaksi muuta arvoamme. “Yhteisö… ei yhteisö mikään arvo ole. [...] Yhteisö kuuluu siihen osaan asioita, jotka on inhimillisen toiminnan ei päämääriä eikä välineitä vaan lähtökohtia. Koska me ollaan yhteisöllisiä olioita niin yhteisö on se perusta mistä me lähdetään liikkeelle.” Yhteisö ei siis ole arvo eikä hyve, eikä varsinaisesti välinekään, vaan jotain joka ei tähän keskusteluun kuulu millään lailla. Ja niin on asian laita myös viimeisen arvomme suhteen. “Jos voidaan ajatella että monimuotoisuus on inhimillisen toiminnan itsessään hyvä ja arvokas päämäärä niin sittenhän se on arvo. Mutta eihän niin voi ajatella. Eihän inhimillisen toiminnan päämääränä ole monimuotoisuus, vaan se monimuotoisuus kuuluu siihen, se on luontoa. Luonto on monimuotoinen.”
Code of Conduct
Suomi on listauksia rakastava sääntöyhteiskunta, ja niin olemme myös me KY:llä, ottaen huomioon että kaiken strategian määrittelyn lisäksi meillä on myös säännöt siitä, kuinka käyttäytyä. Luin ennen Kylliäisen haastattelua hänen hieman aiemmin ilmestyneen Helsingin Sanomien haastattelun1, jossa hän kärkkäästi kuvailee turvallisen tilan periaatteiden olevan “tie helvetin porteille”. Vaikka haastattelumme edetessä alkoi olla selvää mitä hän tällä oikeasti tarkoitti, halusin sen kuitenkin vielä väännettävän rautalangasta.
“Turvallisen tilan periaatteethan ei ole se kaiken pahan alku ja juuri. Ne on pikemminkin oire ja seuraus siitä, että jotain on pahasti pielessä,” Kylliäinen tarkentaa. Hyvepuheen lakatessa syntyi lähtökohtainen oletus siitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha ja suojautuaksemme toisiltamme tarvitsemme turvallisia tiloja. Voi varmaan arvata, mikä tähänkin tilanteeseen olisi ratkaisuna: yhteiset hyveet ja niiden noudattaminen.
Mitäs nyt sitten?
Tässä vaiheessa on helppoa ymmärtää, että metsään on menty. Mutta onneksi sieltä voi palata takaisin, jos vain osaa ottaa oikean kartan käteensä. Kuten jo aiemmin on tullut ilmi, on arvoja tärkeämpää määrittää hyveitä ja toimia niiden mukaan. Siihen Kylliäinen meitä opiskelijoitakin kannustaa: “Unohtakaa omat arvot, ilmoittakaa sitoutuvanne kaikessa toiminnassanne suomalaisen yhteiskunnan arvoihin, ja sitten nimetkää ne hyveet, jotka tekee ky:läisistä hyviä opiskelukavereita toisilleen, jotka kertoo että minkälaisia me halutaan keskenämme olla tässä yhteisössä.”
On huomionarvoista kuitenkin, ettei arvoja tarvitse kokonaan romukoppaan heittää. Koska elämme demokraattisessa yhteiskunnassa, on meillä olemassa suomalaisen yhteiskunnan arvot. Ne on lainsäädäntöön kirjattuna, ja löydettävissä mikäli haluaa ne löytää. Käytännössä me kaikki siis jo tietämättämme sitoudumme suomalaisen yhteiskunnan arvoihin, sillä jos näin ei olisi, toimisimme tekemisissämme laittomasti. Täten myös jokainen suomalainen yhdistys ja yritys on jo sitoutunut näihin arvoihin, sitä kuitenkaan julistamatta. Miksi siis keksiä arvoiksi tyhjiä ilmaisuja, kun ne tärkeät arvot ovat jo olemassa? On aika tiputtaa arvot niiden saamalta tarpeettoman korkealta jalustalta.
Palaamme vielä alun keskusteluun siitä, kuinka arvot ovat nuorille nykypäivänä tärkeitä. Kylliäinen katsoo silmiin, ja toteaa: “Kuinka paljon kyse on siitä että teidän ikäisille ihmisille arvot on tärkeitä vai onko ne itseasiassa sit kuitenkin ne hyveet?”
Antti Kylliäinen - Hyvänteossa (2025)
Haastattelun lisäksi käytin jutun kirjoittamisessa lähteenä Kylliäiseltä viime vuonna ilmestynyttä teosta Hyvänteossa. Teos syventyy arvoihin ja hyveisiin perinpohjaisesti, ja sitä voi suositella luettavaksi, mikäli tämän haastattelun myötä jäi kysymyksiä mieleen. Kylliäinen pohjustaa hyve-etiikan historiaa ja kirjoittaa kattavasti niin antiikin filosofeista, ritareiden hyveistä kuin myös käytännönläheisestä hyvekasvatuksesta. Lukijalle ei myöskään pitäisi jäädä epäselväksi arvojen ja hyveiden välinen merkitysero, sillä niihin pureudutaan lukuisten esimerkkien kautta.
1: Nyroos, S. (27.1.2026). Emme tiedä arvojamme. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/feature/art-2000011736255.html
