Mielettömät mielipiteet hallitsevat maailmaa

Vaalien alla kaikki ovat varmoja asiastaan, vaikka jo Sokrates sanoi, että tärkeintä on myöntää tietämättömyytensä, kirjoittaa Kylterin toimittaja Joonas Remes kolumnissaan.

Demokratian kiertokulku lähestyy taas vaalipäivää. Yle uutisoi vastikään, että nuorista maistereista noin 80 prosenttia äänestää vaaleissa. Siten voinemme päätellä, että myös suurin osa kyltereistä pohtii nyt kantojaan siihen, tulisiko julkiset vessat muuttaa sukupuolineutraaleiksi tai pitäisikö metropolimme kaupunginvaltuustojen äänestää jyrkkä ei EU:n elpymispaketille. Ai niin, eiväthän valtuustot edes päätä EU-politiikasta. Yhtä kaikki, mielipide siihenkin on oltava.

Sanotaan, että poliitikolla tulee olla mielipide kaikkeen. Mutta niin myös äänestäjällä – ainakin vaalien alla. Valveutunut kansalainen ottaa asioista selvää ja muodostaa äänestyspäätöksensä kaikkia asianhaaroja tarkkaan harkiten. Tai näin ainakin teoriassa.

Vaalien alla keskustelut kiihtyvät usein asioiden analysoinnista mielipiteiden julistamiseksi: Koronarajoituksia on liikaa! Elpymispaketti tekee EU:sta tulonsiirtounionin!

On kiinnostavaa havaita, että olemme eri mieltä myös arvokysymyksistä. Toisten mielestä oikeus elämään on äidillä, toisten mukaan syntymättömällä lapsella. Mutta jos lukemattomat ihmiset uskovat eri arvoihin, mistä kukaan voi olla varma, että juuri hän on oikeassa? Silti kaikki ovat vakuuttuneita, että juuri heidän näkemyksensä on se kuuluisa objektiivinen totuus.

Sokrates piti itseään viisaana vain koska hän ei väittänyt tietävänsä asioita, joista ei ollut varma. Fysiikan nobelisti, tiedemies Richard Feynman taas totesi aikanaan, että hän elää paljon mieluummin jatkuvassa epäilyksessä kuin on varma vastauksista, jotka saattavat olla vääriä.

Tieteilijöillä on korrelaatioita ja hypoteeseja – poliitikoilla on tietoa ja väitteitä. Herää kysymys siitä, mihin me tarvitsemme mielipiteitä. Miksi meillä on tarve olla oikeassa? Miksi pahastumme, kun joku lounaspöydässä kyseenalaistaa mielipiteemme argumentilla, johon emme osaa vastata, kun meidän tulisi iloita siitä, että hän osoitti maailmankuvassamme ristiriidan, jota emme itse huomanneet?

Jostain syystä voimakas vakaumus vakuuttaa. Selkeillä ja johdonmukaisilla mielipiteillä saa valtaa päättää yhteisistä asioista. Sitä valtaa puolueet ja niiden ehdokkaat nyt kilvan tavoittelevat. “Ehkä” ei ole hyvä vaalislogan, ja mielipiteet ovat hyvä tapa jakaa vaalikarja ystäviin ja vihollisiin.

Myös äänestäjä tarvitsee mielipiteen saadakseen valtaa. On vaikea vaikuttaa, jos ei tiedä ketä äänestää. Nykyisin tästä ongelmasta tuntuu kärsivän liian harva. Niiden, joilla aatteen palo on vahvin, on vaikeinta katsoa totuutta silmiin.

Mutta mitä iloa on vallasta, jos ei voi olla varma, onko oma mielipide edes mielekäs? Uskotko todella, että Nigel Farage on sisimmässään tyytyväinen tajutessaan, että uhrasi lähes 30 vuotta elämästään brexitin aikaansaamiseksi?

Kirjoittaja ei usko omiin mielipiteisiinsä ja äänestää ehdokasta, joka ei tiedä liikaa.