Kilpailemisesta

Tohtoriopintojen alussa koin, että kaikki muut opiskelijat olivat älykkäämpiä ja valmiimpia tutkijoiksi. Mietin miten voin pärjätä heitä vastaan siinä koulutuksen muotoon järjestetyssä kisassa.

Jälkikäteen voi sanoa, että nämä huolet olivat täysin turhia. Elämää ei pidä yrittää rakentaa valmiiksi opinnoissa. Valmis tutkintokin on vasta ajokortti, ei määränpää.

Tässä ajassa monilla opiskelijoilla tuntuu korostuvan kaikesta kilpaileminen, nelosen arvosanaa ei hyväksytä ainakaan ilman tentin uusimista. Se on tarpeetonta, sillä jos odottaa täydellisyyttä, tuhlaa vain aikaansa.

Viimeistään opintojen jälkeen moni saa huomata, ettei absoluuttisesti paras aina voitakaan. Elämässä pärjäämiseen – ja se voi tarkoittaa hyvin eri asioita eri ihmisille – liittyy paljon sattumaa ja kykyä tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin.

Kilpaileminen kaikenlaisilla elämän osa-alueille voi olla tavallaan luonnollista. Itsekin olin nuorena suoraan sanoen kateellinen tutuille ja entisille opiskelijoille, jotka päihittivät minut tulotiedoissa. Sitä vain ihmetteli, että millä perusteella tuokin on voinut tienata noin paljon.

Myöhemmin kun on kokenut sekä onnistumisia että tappioita, on oppinut huomaamaan, etteivät ne aina kerro omista kyvyistä tai taidoista.

Lisäksi on tärkeä ymmärtää, ketä vastaan kilpailee. Enhän minä voi verrata omia tulojani sellaiseen, joka on ottanut yrittäjäriskiä ja onnistunut sen kanssa.
‍
Useasti elämässä ja erityisesti opinnoissa puolestaan riittää, että kilpailee vain itseään vastaan.

VESA PUTTONEN
Rahoituksen professori