Kestävyys vaatii yritysten sääntelyä
Kannustaako nykyinen talousjärjestelmämme toimimaan vastuuttomasti? Nykyinen maapallon resurssien käyttö ei ole kestävällä tasolla ja tavaroita tuotetaan huonoissa työoloissa kehittyvissä valtioissa. Kylteri haastatteli Aalto-yliopiston vastuullisen johtamisen professoria Minna Halmea aiheesta.
Kannustaako nykyinen järjestelmä vastuullisuuteen?
”Nykyisessä talousjärjestelmässä on paljon asioita, jotka eivät kannusta yrityksiä vastuullisuuteen. Sellaisia on esimerkiksi voiton maksimoiminen lyhyellä aikavälillä. Lainsäädäntö on aika heikkoa suhteessa ympäristöasioihin ja sosiaalisen kestävyyden asioihin. Etenkin kun puhutaan globaalista taloudesta, jossa suuri osa valmistuksesta on heikomman lainsäädännön maissa.”
”Nykyjärjestelmässä on liikuttu siihen, että oletetaan markkinoiden pystyvän ohjailemaan yrityksiä paljon ja kuluttajien käyttävän paljon voimaa. Tämä toteutuu vain rajallisesti sillä kaikki kuluttajat eivät välitä tai kykene ymmärtämään vastuullisuuden monitahoisia kysymyksiä. Kuluttajien ostokäyttäytymisellä on väliä, mutta se ei ole riittävä voima pitämään talousjärjestelmää kestävän kehityksen mukaisena.”
Miten kestävyys tarkoittaa?
”Kestävässä kehityksessä perusajatus on, että maapallo luonnonsysteemien ja toisaalta yhteiskuntien toimivuuden suhteen pysyisi tuleville sukupolville käyttökelpoisena. Tämä tarkoittaa sitä, että ekologinen, sosiaalinen ja pitkän aikavälinen taloudellinen kestävyys tulisi pystyä ottaa huomioon. Nämä asiat tulisi yhteensovittaa.”
”Tästä aiheesta on 90-luvun globalisaation alusta asti puhuttu paljon. Hyvin pitkään ajatus oli, että on etsittävä näiden kolmen tekijän – ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen puolen – pienintä yhteistä nimittäjää. Asioita joissa toteutuu hyvä taloudellinen tulos, ympäristösuoritus ja yhteiskunnallinen suoritus. Tämä on johtanut siihen, että näiden ollessa ristiriidassa, valitaan hyvä taloudellinen tulos.”
”Nykynäkemys on se, että maapallon rajat on ykkösprioriteettiykkosprioriteetti. Toinen prioriteetti on sosiaalinen kestävyys; mielekästä yritystoimintaa ei voi olla hajonneissa yhteiskunnissa. Talous on maapallon ja yhteiskuntien säilymiselle alisteinen. Yhteiskuntien on säilyttävä mielekkäinä toimintaympäristöinä sekä kansalaisille että yrityksille. Epämielekkäitä ovat esimerkiksi ”failed states” -maat. Siellä yritystoiminta on kuin jengisotaa.”
Miten saadaan aikaan muutosta?
”Päätöksenteon muutosta tuo se, että yrityksen johtajat ja asiantuntijat ovat ihmisiä, jotka elävät mukana yhteiskunnassa. Monet heistä tunnistaa luonnonympäristön ongelmista ja useilla on halu toimia vastuullisesti. Yritysten sisällä on paljon oman työn merkityksellisyyden etsintää. 30–40-vuotiaina monista tuntuu tyhjältä tehdä työtä, joka on vain osakkeenomistajan voiton maksimointia. Etenkin jos tämä havainto yhdistyy siihen, että yrityksen toiminta on ekologisesti tai yhteiskuntavastuun kannalta haitallista.”
”Liiketoimintamallien muuttaminen olennaisesti erilaisiksi on yksi välttämätön edellytys. Muutokset ovat yksi ehdoista, joilla saadaan suuri joukko yrityksiä tekemään paljon parempaa ympäristölle. Esimerkiksi erityyppiset tavat parantaa kiertotalouden mukaista tavaroiden käyttöä. Mahdollistetaan kuluttajille se, että ei tarvitse ostaa koko ajan uutta, vaan yrityksen tulos tulisi enemmän palveluliiketoiminnasta, jolla tavaraa käytetään pitkään ja tehokkaasti. Yrityksen liiketoiminta olisi sitä, että ne korjaavat ja huoltavat tai myyvät pitkäikäisiä tavaroita. On pystyttävä elämään mielekästä elämää pienemmällä tavaramäärällä. Tämä tarkoittaa isoja muutoksia yritysten puolella. Osa muutoksista on niin suuria, että ne ovat yritysjohdolle vaikeasti ymmärrettäviä ja sulatettavia.”
Miten vastataan siihen, että länsimaat sysäävät vastuunsa tuotannosta kehittyville valtioille?
”Se on valtava ongelma. Etenkin suurissa monikansallisissa yrityksissä pyritään ostamaan toimitusketjun tuotantopanosta jatkuvasti halvemmalla. Vastuullisuutta valvotaan taas erillisessä prosessissa. On täysin selvää, että jos maksetaan todella vähän, ei voida toteuttaa ihmisoikeuksia takaavia työoloja. Se ei ole toimiva yhtälö. Ongelmat vähenevät, jos ostajayritys tekee yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja on valmis maksamaan vähän enemmän. Sadan euron lenkkareista noin 50 senttiä jää valmistuksen työntekijöille. Vähän enemmän maksamisella voisi olla huima merkitys. Lisäksi on muistettava yhteistyö ja käytävä paikan päällä tukemassa. Suurimmassa osassa valmistusmaaympäristöissä on lähtökohtaisesti erilainen näkemys ihmisoikeuksista – riistävä. Käytetään riistävästi ihmisiä, joiden ei ajatella muuta tarvitsevan. Lisää maksaminen voi mennä suoraan tehtaanomistajan taskuihin, jos ei samanaikaisesti ole yhteistoimintaa ja koulutusta.”
”Jos siirrytään käyttämään tavaroita pidempään ja korjaamaan niitä, suurempi osa työstä tapahtuu täällä. Silloin ollaan ympäristössä, jossa työturvallisuus ja ihmisoikeudet ovat ihan erilaisella tasolla. Se auttaa hieman asiaan, vaikka kaikkea se ei ratkaise. Kaikki kiertotalous ei kuitenkaan ole ihmisoikeusvastuullisempaa. Esimerkiksi jätettä viedään kehittyviin maihin, jossa ihmiset käsittelevät sitä ilman suojavarusteita.”
Ovatko nykyiset toimet riittäviä?
”EU:sta on tullut viime vuosina todella paljon hyvää paljon yritysvastuulainsäädäntöä. Hyvin tärkeää direktiiviä kuitenkin lykättiin äskettäin. Osa valtioista, kuten Suomi, päätti olla tukematta sitä. Tämä yritysvastuudirektiivi siirtäisi toimitusketjua koskevaa vastuuta päämiesyrityksille Euroopassa. Myös ulkomaisten yritysten eurooppalainen toimija olisi vastuussa rikkomuksista. Direktiivi auttaisi sekä yhteiskunta- että ympäristövastuun näkökulmasta toimitusketjujen ongelmiin. Sitä lykättiin lopulta ryhmäkanneoikeuden takia. Sitä voisi käyttää esimerkiksi ympäristöjärjestöt tai ammattiliitot, sillä vaikkapa Bangladeshissa olevilla työntekijöillä ei ole yksin mitään mahdollisuutta tehdä kanteita.”
”Vastuuttomasti toimiville yrityksille syntyy ansaitsematonta kilpailuetua, sillä lainsäädäntö on puutteellista. Vastuulliset toimijat eivät saa tuotteestaan oikeaa hintaa markkinoilla, sillä kuluttajat harvoin haluavat maksaa enemmän. Ne eivät hyödy lainsäädännön näkökulmastakaan. Tällä hetkellä kilpailu on epätasaista: ulkoiskustannuksia tuottavat ja ihmisoikeuksia loukkaavat eivät joudu maksamaan tuottamastaan haitasta. Yritysvastuudirektiivi tasottaisi pelikenttää, sillä se olisi tehnyt toimintaketjun valvonnan pakolliseksi.”