Keskikentän kulkija

Katarina Naumanen on kovan luokan keskuspuolustaja, kakkosvuoden kylteri sekä Kata Kuopiosta. Urheilijan identiteetti käy helposti kokonaisvaltaiseksi, mutta Naumanen pyrkii pitämään roolit keskenään tasapainossa.

Katarina Naumanen, 21, kiiruhtaa kuvattavaksi tyhjälle Haapaniemen kentälle aurinkoisena keskiviikkoaamuna suoraan joogaharjoituksista. Hän on energinen, hymyilevä ja hauska, eikä hyväntuulisuus vaikuta kumpuavan vain kauniista säästä tai Astangan tuottamasta endorfiinipiikistä. HJK:lle Naisten Liigassa keskuspuolustajan paikkaa pelaava Naumanen kertoo joogan tukevan jalkapalloa hyvin.

Naumanen aloitti jalkapallon pelaamisen 9-vuotiaana. Nurmeksesta Joensuuhun ja sieltä edelleen Kuopioon muuttanut tyttö ei tuntenut uudessa kaupungissaan ketään, ja jalkapalloleiri vaikutti hyvältä tilaisuudelta saada kavereita. Leirin vetäjä sattui myös olemaan paikallisten junioreiden valmentaja ja kutsui Naumasen joukkueeseen.

“En olisi varmaan aloittanut, jossei hän oli kysynyt minua mukaan”, Naumanen arvelee.

Liigadebyttinsä Naumanen teki vuonna 2011 ja sai heti 16-vuotiaana kutsun Suomen juniorimaajoukkueeseen. Tuolloin hän pelasi Kuopion Pallokissoissa (ent. KMF-Juniorit), josta hän siirtyi vuodeksi Yhdysvaltoihin University of Central Floridan tiimiin. Palattuaan hän aloitti HJK:ssa. Nyt Naumasella on takanaan 10 naisten maajoukkuepeliä. Tasaisen urakehityksen lisäksi Naumanen on kerännyt erilaisia tunnustuksia aina Pohjois-Savon vuoden nuoren urheilijan tittelistä vuonna 2014 All Stars -valintoihin ja EM-pronssiin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

Kovista saavutuksista huolimatta Katarina Naumanen on ylpein hyvin arkisista asioista. Ennen jalkapallouraansa kilpatanssissakin menestyneen Naumasen oli tehtävä nuorella iällä vaikea päätös urheilulajien välillä.

“Yksi ilta vain päätin, että nyt se loppuu ja panostan vain futikseen”, hän muistelee.

Määrätietoisuus ja kyky seisoa tekojensa takana sekä kentällä että sen ulkopuolella ovat Naumasen suurimmat ylpeydenaiheet.

Pienet asiat eivät ole aina tuntuneet Naumaselle yhtä arvokkailta kuin tänä päivänä. Maanläheinen elämänasenne on voimistunut vuosien mittaan. Nuorempana hänestä saattoi tuntua miltei maailmanlopulta, jossei maajoukkuekutsua tullutkaan.

“Onhan se hienoa laittaa Suomen paita päälle. Ja totta kai voittaminen ja muut meriitit, jotka omalla työllä onnistuu keräämään, tuntuvat palkitsevilta, ”Naumanen naurahtaa ja jatkaa, ”Lopulta arvokkainta on kuitenkin pelaajan arki.”

Myös menestys on Naumaselle inhimillisiä asioita – sitä, että oppii tuntemaan itsensä ja tekemään asioita mistä aidosti tykkää.

Kahden vastakohdiksi mielletyn arvomaailman yhdistyminen on läsnä muillakin Naumasen elämän osa-alueilla. Toista vuotta kauppiksessa opiskeleva Naumanen aikoo valita pääaineekseen Business Technologyn, koska kokee sen yhdistävän mekaanista työskentelyä luovan, humanistisemman puolen kanssa. Esikuvakseen hän nimeää Suomen naisten maajoukkueen kaikkien aikojen parhaan maalintekijän, Laura Österberg Kalmarin. Syyksi osoittautuvat ansioiden sijaan naisen lämmin luonne.

“Arvostan sitä, että hän on säilynyt kaikesta menestyksestään huolimatta läsnäolevana ja tukevana henkilönä.”

“Kun on pitkään määritellyt oman identiteettinsä urheilun kautta, niin urheiluun kohdistuvat kolaukset osuvat koko minäkuvaan.”

Vastakkaisten maailmankuvien ristitulessa seisomisen Naumanen kokee ajoittain vaikeaksi.

“Haluaisin pitää sellaiset pehmeät arvot elämässä vahvasti läsnä, mikä on varmaan kauppislaisena ja urheilijana todella ristiriitaista, koska urheilu on pelkästään meriittejä ja kauppiksessa yleensä arvostetaan rahaa”, Naumanen sanoo.

Naumasen arki keskittyy kovan maailman asioiden ympärille, ja hän kertookin muiden näkevän hänet siitä syystä juuri kovien arvojen kannattajana. Naumanen kuitenkin on sitä mieltä, että kova ja pehmeä voivat olla keskenään tasapainossa.

Jos arvojen yhdistäminen on hankalaa, niin vähintään yhtä haastavaa on myös kahden eri identiteetin erottaminen toisistaan.

“Urheilijana on vaikea erottaa, kuka on urheilijana ja kuka ihmisenä. Kun on pitkään määritellyt oman identiteetin urheilijuutensa kautta, niin urheiluun kohdistuvat kolaukset osuvat koko minäkuvaan. Sitä kysyy itseltään ’Kuka minä nyt olen, jossen ole hyvä pelaamaan?’” Naumanen kertoo.

Koko elämän rakentaminen urheilun varaan on vaarallista myös siksi, että ura voi katketa sekunnissa urheiluonnettomuuden seurauksena. Naumanen ei varsinaisesti pelkää loukkaantumista, koska tapaturmariskiä voi ehkäistä kuntoilemalla. Opiskelupaikka kuitenkin lisää turvallisuuden tunnetta.

“Ei tunnu, että tippuisi tyhjän päälle, kun on vahva alusta jossain muualla.”

Viimeisin huomattava itsetutkiskelun paikka hänellä oli, kun Floridan vuosi ei täyttänytkään odotuksia – peliaikaa oli vähemmän kuin Naumanen oli olettanut. Palattuaan Suomeen hän joutui pohtimaan, mitä hän haluaa jalkapallolta ja mitä elämältään. Ajatusten jäsentelyn myötä ratkaisu löytyi lopulta päätöksestä olla suhtautumatta pelaamiseen turhan vakavasti. Samalla myös kentällä alkoi sujua paremmin.

Kevyen suhtautumisen säilyttäminen urheiluun ei kuitenkaan aina onnistu.

“Välillä menee huomaamatta sellaiseen, että nyt pitää treenata ja tehdä toistoja ja kehittyä. Väkisin puurtaminen johtaa motivaation vähentymiseen, minkä seurauksena ei tule onnistumisia. Lopulta itseluottamus laskee”, Naumanen sanoo.

Huonosti menevät ottelut kielivät Naumaselle siitä, että pelaamisesta on tullut liian suorituskeskeistä. Silloin Naumanen ymmärtää pysähtyä.

“Mietin, että miksi uhrata tähän kolme tuntia päivässä, jos tekisin jotain muuta mieluummin?”

Kolme tuntia päivässä on vain pieni osa siitä työstä, mitä Suomen korkeimmalla tasolla pelaaminen vaatii. Jalkapalloon kuluvan ajan vuoksi Naumanen ei ehdi matkustaa perheensä luo kovin usein, koska vapaita viikonloppuja ei ole. Opinnoissaan hän ei ole voinut edetä suositusten mukaisesti, eikä opiskelijaelämälle tyypillisille töissä käymiselle ja matkailulle löydy liiemmin aikaa. Se, missä menee asioista luopumisen raja on kysymys, jota Naumanen kertoo joukkuetovereidensa kanssa usein pohtivansa. Naumaselle futis ja opiskelu ovat molemmat hyvin tärkeitä, mutta sekä koulunpenkillä että pukukopissa tuntuu olevan omanlaisensa, vastakkaiset odotukset siitä, mitä tulee priorisoida –muuten ei ole riittävän tosissaan.

“Se on sellaista vastakkain sotimista. Olen kuitenkin rohkeasti pitänyt kiinni kummastakin”, Naumanen sanoo.

Identiteettien ja arvomaailmojen välillä tasapainottelemisen lisäksi Naumanen on onnistunut myös konkreettisten asioiden yhdistelemisessä. Jalkapallon ja opiskelun välille jakautuvan ajan ohella hän valmentaa junioreita, toimii Jalkapallon Pelaajayhdistyksen varapuheenjohtajana ja on mukana opiskelijajärjestöjen toiminnassa niin paljon kuin ehtii. Vaikkei jalkapallo olekaan Naumaselle kaikki kaikessa, urheilijan uran lyhyt elinkaari pakottaa asettamaan pelaamisen tietyissä tilanteissa etusijalle. Omasta perheestä haaveileville naispelaajille ura on tavallista lyhyempi, ja perheen perustamisesta Naumanen ei ole valmis luopumaan.

“Siihen on tietysti vielä aikaa, mutta se on kuitenkin naisten futiksessa monimutkaisempaa kuin miehillä. Jossain vaiheessa pitää varmasti miettiä, pystyykö äitiyttä ja jalkapalloa yhdistämään vai ei.”