Ihmisten edessä
Mursu ja Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Juho Heikkilälle oma epämukavuus on pieni hinta siitä, että voi muuttaa ympäristöään paremmaksi paikaksi itselleen ja muille. Siksi häntä ei pelota laittaa itseään likoon osallistumalla politiikkaan tai olemalla avoin polyamorisuudestaan.
Harva pystyy ensimmäisissä vaaleissaan äänestämään itseään. Juho Heikkilälle, 19, huhtikuun kuntavaalit olivat tällainen poikkeuksellinen hetki.
Vaikuttaminen alkoi kiinnostaa Heikkilää jo varhain. Entisellä kotipaikkakunnallaan Kalajoella hän oli mukana nuorisovaltuustossa sekä istui yläkoulunsa johtokunnassa ja kaupungin teknisessä lautakunnassa. Muuttoa Helsinkiin syksyllä 2014 seurasi puolentoista vuoden mittainen tauko luottamustehtävistä. Sitten hiljaiselo piti saada päätökseen, joten Heikkilä lähti mukaan politiikkaan liittymällä vihreisiin alkuvuodesta 2016.
Kuntavaaleissa ehdolle asettuminen vain vuotta myöhemmin ei tuntunut pelottavalta, vaan Heikkilä tarttui haasteeseen innokkaan kokeilunhaluisesti. Työläs kampanja-aika sijoittui päällekkäin ylioppilaskirjoitusten kanssa, mutta tänä syksynä mursuvuotensa aloittaneen Heikkilän onnistui sekä valmistua että kerätä enemmän ääniä kuin hän oli osannut toivoa. Valmistelujen, kuten tukitiimin kokoamisen ja vaalikampanjan yksityiskohtien suunnittelun, jälkeinen kampanjointi itse vaalien alla meni kokopäivätyöstä.
”Kaikki piti aikatauluttaa todella tarkasti. Kyllä siinä urakan päätteeksi iski vaalikrapula”, Heikkilä kertoo.
Viimeisen vuoden ajan Juho Heikkilä on toiminut Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtajana sekä valtakunnallisten Vihreiden nuorten hallituksen jäsenenä. Tiukkaan ajanhallintaan pakottaa myös velvoitteet politiikan ulkopuolella. Tällä hetkellä Heikkilän on venyttävä useamman luottamustoimen lisäksi kauppisopintoihin, klarinetinsoittoon teekkariorkesteri Retuperän WBK:ssa, orastavaan kuoroharrastukseen Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajissa ja kahteen parisuhteeseen. Heikkilä kertoo irtisanoutuneensa juuri osa-aikaisesta työpaikastaan, koska jotain täytyi karsia pois.
”Opiskeluista tai suhteista ei olisi ollut mukava tinkiä, ja politiikkaankin on hyvä pitää jotain tiettyä yhteyttä, jos haluaa jatkaa sillä tiellä. Toisaalta musiikki on henkireikäni kaiken muun keskellä. Ajanhallinnassa on lopulta kyse arvovalinnoista, ja minulle työt olivat prioriteeteista pienin.”
Heikkilä kertoo, että polyamoriset suhteet voivat viedä hyvinkin paljon aikaa. Hänellä on kaksi erillistä parisuhdetta, joita hän ei aseta minkäänlaiseen arvojärjestykseen. Aikaa täytyy siis jakaa mahdollisimman tasapuolisesti molemmille kumppaneille.
”Voi miettiä, kuinka paljon aikaa itse käyttää seurusteluun ja tuplata sen”, hän sanoo.
Heikkilän ratkaisu on pitää menoistaan tarkkaa kalenteria, jonka hän jakaa myös kumppaneilleen. Näin päivän aikatauluja ei tarvitse aina referoida erikseen ja yhteisestä ajasta on helpompi sopia. Kumppanit ovat myös nopeita palauttamaan Heikkilän maan pinnalle, jos hän on haalinut liikaa samanaikaisia projekteja.
Kiire nimittäin meinaa olla mursulle elämäntapa. Ennen opiskelujensa aloittamista hän oli esimerkiksi päättänyt olla ottamatta tulevalle vuodelle enää yhtään luottamustoimea.
”Hupsis, mitä kävi”, hän naurahtaa.
Nyt Heikkilä aikoo kuitenkin olla hakematta jatkokautta vihreissä nuorisojärjestöissä ja siirtää painopisteensä opiskelijapolitiikkaan. Haastattelun aikana hän oli ehdolla sekä AYY:n että KY:n edustajistovaaleissa. Syy poliittiseen innokkuuteen on kovinkin inhimillinen.
”Nyt tulee tosi klisee, mutta haluan muokata ympäristöäni paremmaksi paikaksi”, hän sanoo. ”Toivon voivani olla jollekin nuorelle rohkaiseva esimerkki. Näyttää, että näillä asioilla on väliä ja nuoretkin voivat olla mukana päätöksenteossa.”
"Jos voin helpottaa jonkun muun elämää muuttamalla yleisiä asenteita, niin työni on tehty."
Politiikassa mukana oleviin nuoriin saatetaan suhtautua ennakkoluuloisesti. Heikkilä kohtasi kuntavaalien alla epäluuloisuutta liittyen siihen, voiko nuori tietää tai välittää vaikkapa vanhustenhoitoon liittyvistä kysymyksistä. Heikkilän mielestä ennakkoasenne on valitettava, mutta jokseenkin ymmärrettävä.
”Ihmisiä noin yleensä kiinnostaa heitä itseään koskevat asiat. Mutta kyllä nuoretkin voivat oikeasti osata, ja itse pyrin tietämään vähän kaikesta kaikkea. Me olemme tämän hetken vaikuttajia emmekä tulevaisuuden toivoja.”
Lopulta siinä, että nuoret käyvät vaaliuurnilla ja heitä on edustustehtävissä, on kysymys demokratiasta. Valtuustojen, eduskuntien ja edustajistojen legitiimiys järkkyy, jos merkittävä osa väestöstä ei ole mukana päätöksenteossa.
Ennakkoluuloja Heikkilä kohtaa paitsi politiikan saralla myös siksi, että hän on polyamorikko. Polyamoria on vielä verrattain uusi ilmiö populaarikulttuurissa ja mediassa, minkä vuoksi siihen kohdistuu paljon väärinkäsityksiä. Moni ei ymmärrä, mistä polyamoriassa on kyse – tai vaikka ymmärtäisikin, niin ei syystä tai toisesta kykene hyväksymään sitä. Polyamoria eli monisuhteisuus on suhdemuoto, jossa romanttisia ja seksuaalisia suhteita voi olla useamman kuin yhden henkilön kanssa samaan aikaan. Seurustelusuhteita voi olla useampia tai kaikki osapuolet voivat olla suhteessa toisiinsa.
”Olennaista on, että kaikki osapuolet ovat tietoisia suhteen laadusta, hyväksyvät sen, ja että sovituista säännöistä pidetään kiinni”, Heikkilä kertoo.
Heikkilä painottaa avoimen keskustelun tärkeyttä, sillä hän kokee, että perimmäinen syy mustasukkaisuuteen on tietämättömyys ja epävarmuus. Avoimuus ehkäisee ja auttaa käsittelemään jännitteitä. On helpottavaa, kun ei joudu arvailemaan, mitä toinen tekee tai tuntee ja saa vapaasti tuoda omat huolensa esille.
Heikkilä on aiemmin puhunut mediassa polyamorisuudestaan, mikä on herättänyt sekä positiivista uteliaisuutta että vauhkoontuneita vastareaktioita. Heikkilä kertoo tuntemattomien reagoineen asiaan ikään kuin hän olisi henkilökohtaisella valinnallaan kieltämässä tai arvostelemassa muiden suhteita. Hänelle polyamorisuus on kuitenkin vain yksi suhdemuoto muiden joukossa – ei mitenkään parempi tai huonompi kuin perinteinen kahdenvälinen parisuhdemalli.
”Tämä ei ole ainoa oikea vastaus edes minulle itselleni, vaan ennemminkin tämän hetken asiantila”, hän toteaa. ”Olen ollut pitkissä monoamorisissa suhteissa aiemmin, enkä näe, miksen voisi myös palata sellaiseen, jos joskus tuntuu siltä.”
Heikkilä kertoo, että polyamorisuudesta on pikku hiljaa tulossa yleisempi näky mediassa, joskin monesti asiaa käsittelevät jutut ovat sensaatiomaisia ja todella henkilöityneitä.
”Kun jokin henkilöityy niin jyrkästi, se on helppo laittaa yksilöiden piikkiin – että nää nyt on vähän tällaisia outoja”, Heikkilä sanoo.
Monesti kaapista ulos tuleminen koetaan erottamattomasti poliittisena tekona, mikä saattaa olla osasyy vastareaktioihin. Heikkilä kertoo, että häntä on muun muassa syytetty ”islamin moniavioisuuden” ajamisesta Suomeen. Toisaalta hän tunnistaa myös tarpeen sille, että joku tulee yhteiskunnan normista poikkeavan asian kanssa esille ja arkipäiväistää sen. Yhtä tällainen voi provosoida, toisen maailmaa se voi avartaa, kun taas kolmas samaistuu ja saa rohkeutta olla oma itsensä.
”Jos voin helpottaa jonkun muun elämää muuttamalla yleisiä asenteita, niin työni on tehty. Oma epämukavuus on pieni hinta sellaisesta”, erään verkkomedian kommenttiosiossa hedonisti-narsistiksi leimattu Heikkilä kertoo.
Itsensä likoon laittaminen tulee Heikkilälle luonnostaan. Politiikkaan hän on sukeltanut pää edellä ja tilaisuuksiin normalisoida polyamoriaa hän on tarttunut rohkeasti, vaikka julkisuudessa joutuu helposti kritiikin kohteeksi. Siitä huolimatta, että yhteisen edun vuoksi toimiminen on Heikkilälle tärkeää, hän ei halua olla polyamorisuuden julkiset kasvot. Tämä haastattelu saattaakin jäädä viimeiseksi, jossa hän laajemmin kommentoi polyamorisuuttaan.
”En halua tulla tunnetuksi siitä, että olen polyamorikko, koska se typistää ja yksinkertaistaa hahmoni. Minusta katoaa kaikki syvyys, enkä ole enää muuta kuin tämä suhdemuoto.”
Silloin, kun negatiiviset kommentit onnistuvat menemään tunteisiin ja jokin asia jää vaivaamaan mieltä, tärkeää on hyvä tukiverkosto, jolle purkaa paineita. Ikävintä henkilöön kohdistuvassa nettihuutelussa on Heikkilän mielestä se, että hän mielellään keskustelisi kaikenlaisten ihmisten kanssa radikaalistikin eriävistä mielipiteistä. Vihapuhe ei kuitenkaan anna sijaa keskustelulle.
Politiikan ja suhdejulkisuuden myötä Heikkilä on oppinut kasvattamaan entistä paksumman nahan.
”Ihmiset kritisoi, jos kritisoi. Valitsen itse, katsonko palautteen ansaituksi ja asialliseksi,” hän kohauttaa harteitaan ja hymyilee.
