Kylteri 01/19
Verkkojulkaisu 
13
.
11
.
2023

Epäonnistumisen jalo taito

Epäonnistuminen on tärkeä osa oppimista, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Oppiminen vaatii kuitenkin, että epäonnistumisia osaa käsitellä, kirjoittaa Laura Timonen.

Pyörittelin kolumnin aihetta. Olin päättänyt, etten vahingossakaan kirjoita samoista aiheista kuin yleensä lehtijutuissani, eli rikoksista, väkivallasta, terrorismista tai propagandasta. Tavoitteena oli kirjoittaa ihan kaikesta muusta, vaikka sateenkaarilla hyppivistä yksisarvisista.

Metsään meni että helähti. Ja tämä metsä helisi taukoamatta. Hyviä aiheita pulpahteli mieleen, mutta jokainen lipsahti vanhojen aiheiden alueelle. Epäonnistuin. Fraasit kuten ”Fail fast, fail often”, ”Failure is the building block of innovation!” tai ”Success begins with failure” pyörivät mielessä, mutta niistä ei ollut apua. Stressaannuin.

Suomalaiset ovat taipuvaisia ruoskimaan itseään, epäonnistumisesta kun pitää jostain syystä rangaista. Tässä ruoskinnassa olen huipputasolla, voisinpa melkein sanoa parhaimmasta päästä.

Mikäli unohdan ruoskia itseäni, yhteisö kyllä muistaa huolehtia sormella osoittamisesta. Viime kädessä sosiaalinen media muistuttaa tapahtuneesta, eikä tieto sieltä katoa. Ehkä juuri tämän takia mokaamisia pyritään usein salaamaan. Pahimmassa tapauksessa syyt saatetaan kääntää toisen viaksi.

Muistan edelleen hyvin vuosia sitten sattuneen tapauksen. Julkaisin artikkelin, mistä puuttui kolme pilkkua. Tämä virhe laukaisi massiivisen vihapalautteen. Vaikka kyse oli pienestä virheestä, tunsin epäonnistuneeni sillä itse artikkeli jäi toiselle sijalle, kukaan ei puhunut itse sisällöstä.

Nämä ilmiöt tai toimintamallit ovat usealle hyvin tuttuja, tai ainakin tunnistan itseni näistä. Harva pystyy ajattelemaan, että tappio voisi olla investointi. Mieli suojelee kukistettua sotkien samalla objektiivisuuden. Vaikeiden tunteiden kohtaaminen voi viedä aikaa, mutta niiden kieltäminen voi olla vielä huonompi vaihtoehto. Reputtamiset voivat pulpahtaa mieleen – aktivoitua – uudessa vastaavassa tilanteessa tai muuten vaikuttaa negatiivisesti minäkuvaan. Energiaa kuluu ja tapahtuman haluaa sulkea mielestä, mutta mitä enemmän tapahtunutta pyrkii kieltämään, sitä enemmän se kummittelee mielessä.  

Epäonnistumisen käsittelyä voi kuitenkin harjoitella. Mikromokaamiset, pienet ”poskelleen menot”, auttavat käymään tilanteita läpi ja niiden avulla voi harjoitellaan muun muassa omien tunteiden hallintaa. Harjoittelun metodeja on monia ja esimerkiksi Stanfordin yliopistossa opiskelijat harjoittelevat epäonnistumisten käsittelyä tekemällä niistä ansioluettelon.

Tämän CV:n tavoitteena on purkaa tapahtuneet dataksi ja siten auttaa ymmärtämään syy-seuraus-suhdetta. Samalla ikävät kokemukset tulevat etäisimmiksi ja niitä pystyy tarkastelemaan objektiivisemmin. Harjoituksen tarkoituksena on myös motivoida opiskelijoita näkemään mönkään menneiden projektien toinen puoli, ahkeran työn ja pienten onnistumisten havaitseminen. Epäonnistuminen kun ei kerro koko totuutta.

Aallossa kauppakorkeakoulun ja ARTS:n vieraileva apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen opettaa visualisoimaan metsään menemisiä kuvien avulla. Epäonnistuminen piirretään paperille ja esitellään muille opiskelijoille tai analysoidaan itsenäisesti. Näiden ”break downien” miettiminen auttaa ymmärtämään omia toimintatapoja, lisää sisua ja auttaa eteenpäin. Ennen kaikkea niiden läpikäynti vapauttaa energiaa.

Omien heikkouksien analysointi vaatii paljon rohkeutta, mutta niiden tarkoituksena on opettaa havaitsemaan kaavoja ja omia heikkouksia. Omalla kohdallani jatkuva lipsuminen vanhoihin aihepiireihin osoitti, että olen selkeästi kuplautunut akateemisella tasolla. Vaikka se tavallaan osoittaa ammattitaitoa, sulkee se samaan aikaan ovia muilta näkökulmilta ja mahdollisuuksilta. Omien tapojen muuttaminen ei ole helppoa, mutta ehkä voisin saada muutettua suuntaa yksi askel kerrallaan.