Empatian antipatia
Empatia ohjaa ihmismieltä, mutta se ei ole aina luotettava päätöksenteon väline. Sonia El Kamel pohtii esseessään, miksi empatia on yliarvostettua.
Empatiasta kuulee puhuttavan politiikan areenoilla, koulun käytävillä ja sosiaalisessa mediassa. Tietoista asettumista toisen ihmisen asemaan pidetään yleisesti hyvän ihmisen mittana ja empatiaan kykenemättömiä yksilöitä kutsutaan tuttavallisemmin psykopaateiksi. Siksi empatiaa on erityisen vaikea panna halvalla. Se on tunnepuolen Teemu Selänne – yliarvostettu eikä näytä kestävän kritiikkiä. Aihetta tutkivista akateemikoista osa tulkitsee empatian kykynä myötäelää toisten tunteita ja asettua toisten asemaan. Empatia sisältää kaksi osapuolta: empatiaa osoittavan ja empatian kohteena olevan.
Ymmärrän kyllä, miksi empatia assosioidaan hyvyyteen. Empatia on ihmiselle luonnollinen ominaisuus, ja sen tunteminen edesauttaa muiden auttamista. Empatian tunteminen ei välttämättä suoraan johda avun tarjoamiseen, mutta se on usein ensimmäinen askel kohti myötätuntoista toimintaa. Kun ymmärtää, miltä toisesta tuntuu, on myös itse valmis tarjoamaan apuaan herkemmin. Maailma ilman empatiaa kuulostaa enemmän Netflixin dystopisen Black Mirror -sarjan jaksolta kuin todellisuudelta. Empatia on ihmisyyttä kasassa pitävää liimaa ja jos se katoaa, ihmiskunta murenee.
Elän omassa todellisuudessani, jota mielentilani ja kokemukseni rajaavat. Tämä on ainoa todellisuus, jonka tulen koskaan kokemaan. Jotta oma maailmankuvani ei jäisi liian laihaksi, pyrin tietoisesti ymmärtämään myös muiden ihmisten todellisuuksia. Mieluiten sellaisten ihmisten, joiden elämän realiteetit ovat mahdollisimman etäällä omastani. Ihminen kuitenkin tulkitsee muita aina itsensä kautta ja heijastaa omat tuntemuksensa muihin. Kun yritän sukeltaa toisen ihmisen todellisuuteen, peilaan sitä väistämättä omaani. Vaikka intuitio toisen todellisuudesta osuisikin oikeaan, olen inhimillisyydessäni altis tulkitsemaan muiden tunteita ja tilanteita väärin. Itseä muistuttaviin ihmisiin on helpompi identifioitua kuin ihmisiin, joiden kanssa löytyy niukasti yhtäläisyyksiä. Tutkimuksissa on todistettu, että tunnemme luonnostaan empatiaa esimerkiksi kauniita tai samaan etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä kohtaan. Ruma ihminen on yhdentekevä, kaunis samaistuttava.
Myös päihtyneet ovat usein yhdentekeviä. Irvokas laitapuolen kulkija herättää monissa pelon lisäksi ajatuksen siitä, että humalaisen ongelmat ovat itseaiheutettuja. Näin kävi myös joulukuussa kolmosen sporassa. Humalainen lensi vaimean töytäyksen voimasta lattialle kasvot vasten loskaista muovilattiaa. Seurasi sarja vaivaantuneita vilkaisuja ja puhelimen ruudun sipaisuja, mutta yksikään matkustaja ei tarjoutunut auttamaan miestä ylös. Siivoton, mutta apua kaivannut humalainen jäi makaamaan empatiaringin ulkopuolelle. Tämä on esimerkki empatian vaistonvaraisesta valikoituvuudesta. Primitiivinen empatia ei välttämättä ole aina oikeudenmukaista.
On mielestäni hyväuskoista kuvitella, että empatia on aina täysin vilpitöntä ja pyyteetöntä. Ystävää kuunnellaan ja ymmärretään, jotta myös itseä kuunnellaan ja ymmärretään. Peliriippuvaisiin samaistutaan, jotta heidän ajatuksenkulkuaan voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti uusien, käyttäjiltään lisää rahaa syövien peliautomaattien suunnitteluun. Vanhusta voi auttaa kantamustensa kanssa, sillä tilanteesta voi jälkeenpäin kirjoittaa mehevän Facebook-päivityksen ja kehottaa muitakin empatian motivoimaan toimintaan. Näissä tapauksissa kyse ei ole ainoastaan altruistisesta empatiasta, vaan pikemminkin strategisesta: ollaan empaattisia, kun siitä saadaan jotain irti.
Strategisen empatian asiantuntija, Mark Zuckerberg, kertoi vuonna 2015 julkisessa Q&A-tilaisuudessa Facebookin työstävän ”empatianappia”, jonka avulla käyttäjät voivat osoittaa myötätuntoa tragedian uhreille ja muille asioille, joista on epäsopivaa tykätä. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, kuka tahansa voi klikata perinteisen tykkäysnapin vieressä sijaitsevaa hymiötä, eli reaktionappia, ja välittää digitaalista myötätuntoa läheisimmille ystävilleen tai miljoonia henkiä käsittäville tuntemattomille ihmisjoukoille.
One like, one prayer. Sosiaaliset mediat tarjoavat käyttäjilleen turvallisen mielikuvan ystävien tai tuntemattomien tunnetiloista. Ihmisten välisen kanssakäymisen sijaan on helppo turvautua reagoimaan Facebookissa, jossa monialaiset tunnetilat on typistetty muutamaan hassuun hymiöön. Kun osoitamme Facebookissa empatiaa toista kohtaan klikkaamalla surullista hymynaamaa, saatamme sijoittaa omat tunteemme ja mielikuvamme muiden tilanteista virheellisesti muihin– syntyy illuusio empatiasta. Empatianappulan tykkääjä saa yhdellä klikkauksella ilmaiseksi hyvän omantunnon tekemättä käytännössä mitään epäkohdan korjaamiseksi. Samalla Facebook tienaa; reaktionapeista kerätty data käyttäjän tunnetiloista myydään mainostajille.
2. syyskuuta 2015 kuva Alan Kurdista, Välimereen hukkuneesta ja Bodrumin rannalle huuhtoutuneesta kolmevuotiaasta syyrialaispojasta, hyökyi yli internetin. Kuvaa jaettiin Facebookissa ja kommenttiosiot tulvivat aidosti vilpittömiä suruvalitteluja. Kuulun itse enemmistöön, jota kuva järkytti enemmän kuin tilastot Syyrian sodassa sadoista tuhansista menehtyneistä. Numerot eivät nimittäin stimuloi empatiaa. Tilastollistettu tragedia ei kosketa samalla tavalla kuin yksilöön henkilöity murhenäytelmä. Empatia on sokea numeroille – samaistuminen vaatii kasvot.
Ihmisellä on rajallinen kapasiteetti tuntea toisten tuskaa, sillä samaistuminen on kuormittavaa – ajatus avun tarpeessa olevien ihmisten paljoudesta on lamaannuttava. Jokaisen ihmisen tuskaa ei voi eikä pidä myötäelää, sillä muuten palaa loppuun. Niinpä empatian kohteeksi valikoituvat usein ihmiset, joihin löytyy kosketuspinta. Ei siis ole luonnotonta tai tuomittavaa, että ihmisen empatia ei yletä kaikkialle.
Yalen yliopiston psykologian professori Paul Bloom esittää kirjassaan Against Empathy: The Case for Rational Compassion, että empatian sijaan ihmisen tulisi tukeutua rationaaliseen myötätuntoon, eli empatiaa etäisempään välittämiseen. Bloom kuohuttaa lukijoita toteamalla, että empatia johtaa yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja moraalittomuuteen, sillä empatia on oikukas ja epälooginen tunne. Niinpä empatiaan sokeasti luottaminen tärvelee arvostelukykymme ja saattaa ironisesti johdattaa meidät julmuuteen, kuten jättämään huomiotta suuren humanitäärisen kriisin tai hylkäämään humalaisen makaamaan sporan lattialle.
Bloomin tyyli on silminnähden provosoiva, mutta ajatus järkeen pohjautuvasta myötätunnosta kutkuttaa. Voisimmeko tiedostamalla empatian alkukantaisuuden olla itseasiassa entistä empaattisempia?
Kirjoittaja on Kylterin tuleva päätoimittaja, jolla ei ole oikeasti mitään Teemu Selännettä vastaan. Empatiaan hän ei sen sijaan luota, vaan kääntyy päätöksenteossa mieluummin nettioraakkelin puoleen.