Autenttisuus on out
Autenttisuuden tavoittelu on matkailun nouseva trendi. Lasse Kaartinen pohtii esseessään onko liiallisesta aitojen kokemusten etsimisestä kuitenkin tullut vain hyväosaisten huvitus.
“Kyllä oopperaan täytyy Milanossa mennä, niinhän kaikki aidot italialaisetkin tekevät!” kuuluu suositus Milanoon matkalle lähtevälle, vaan kysyikö kukaan siltä aidolta italialaiselta, milloin tämä viimeksi kävi La Scalassa oopperassa? Vastaavia must-elämyksiä ovat huskyajelu Rovaniemellä tai vierailu Dubain maustesoukeissa intialaisten orjien rakentamien pilvenpiirtäjien juurella. Viime vuosisadan pakettimatkabuumin hiivuttua ihmiset hakevat nyt yhä autenttisempia ja aidompia kokemuksia, joiden kautta he pystyisivät kokemaan ihan tavallisen ihmisen elämää matkakohteessaan.
Liiallisesta aitojen kokemusten etsimisestä on kuitenkin tullut jopa elitistinen piirre. Autenttisuushakuisuus onkin kuin makeiden viinien halveksunta – ylimielisyyteen kanavoitunutta tietämättömyyttä. Turistin leima on inhottu ja halveksittu ja sitä pyritäänkin välttämään kaikin keinoin omista mielenkiinnon kohteista ja mieltymyksistä huolimatta. Autenttisuuden tavoittelu on keino paeta juuri sitä leimaa, mutta kuinka menestyksekkäästi, jos taustalla olevat ajatukset eivät olekaan autenttisia?
Autenttisuushakuisuuden ilmiö myös luo epätasa-arvoa, sillä autenttisten kokemusten tavoittelu useimmiten maksaa. Pienituloisen kukkaronnyöri saattaa avautua sen verran, että 400 euron matkan Turkin Alanyaan voi ostaa, mutta samassa yhteydessä tarjottava satasen retki turkkilaiseen käsityöläiskylään voi tuntua mahdottomalta satsaukselta. Sen sijaan rikas valitsee kyllä mielellään ajelun lasi-iglullensa huskylaumalla turistibussin sijaan. Oikeus ja mahdollisuus autenttisuushakuisuuteen keskittyykin tiettyyn väestön osaan: koulutettuihin, hyvin toimeentuleviin kaupunkilaisiin. Heikkotuloisten tai muualla Suomessa asuvien on usein tyydyttävä vain inhottuun juntin turistin rooliin.
Autenttisten kokemusten tavoittelu luo myös muita ongelmia matkakohteessa. Turismi elinkeinona voi aiheuttaa esimerkiksi orjatyöhön verrattavia olosuhteita kokemuksia tarjoavissa paikoissa ja usein myös eläinten oikeudet ovat retuperällä. Jotkut lähtevät tekemään vapaaehtoistyötä Aasiaan vaikkapa orpokotiin ja saattavat samalla viedä työpaikan paikalliselta sekä aiheuttaa lyhytaikaisella läsnäolollaan lapsille enemmän tunne-elämän ongelmia kuin apua heidän ongelmiinsa. Toiset haluavat kokeilla norsulla ratsastamista tai tiikerin silittelyä ja tulevat samalla vähän yllättäenkin tukeneeksi eläinten salametsästystä, tarhaamista tai muuten vain huonoa kohtelua.
Toki autenttisuuden tavoittelu on sinänsä hyvä ja jalo ajatus – rantapakettimatka saattaa kyllä rentouttaa muttei juurikaan sivistä tai avarra matkailijan maailmankuvaa. Kauniin ajatuksen ongelma on kuitenkin siinä, että aitojen ihmisten aitojen kokemusten tavoittelu tuntuu oikeuttavan kyseenalaisetkin keinot. Ei välitetä siitä, että autenttisten kokemusten mahdollistaminen saattaa huonontaa paikallisten elin- ja työoloja, rikkoa eläin- tai ihmisoikeuksia tai vaikkapa aiheuttaa ympäristötuhoja.
Koska elämme aikaa, jossa omaa toimintaa ja sen lähtökohtia tarkastellaan kriittisesti, väkinäisestä autenttisuuden tavoittelusta luopuminen olisi luonnollinen suunta kehitykselle. Mutta tulisivatko pakettimatkat jälleen trendikkäiksi samaan tapaan kuin vyölaukut ovat viime vuosina tulleet? Minulle ainakin huolettomat keihäsmatkapakettien ajat tuntuvat kovin kaukaisilta. Olisi kuitenkin luontaista suunnata ajatuksia menneeseen edes tarkastellakseen autenttisuushakuisuuden lähtökohtia ja syitä.
Nykyisellään moni yrittää maksimoida matkasta saadun hyödyn, ja autenttiset kokemukset ja matkan onnistuneisuus mitataan kokemusten määrällä ja laadulla. Tämä saattaa johtaa siihen, että matkailusta tulee ärsyttävää suorittamista, mikä poikii paljon turhaa stressiä. Moni nostaakin jälleen rentoutumisen väkinäisen kokemusten hakemisen edelle välttääkseen turhan stressin.
Koko autenttisuuden käsite asettuukin nyt kyseenalaiseksi: onko lasi-iglussa revontulien ihailu autenttista matkustamista? Todellisuudessa autenttisuuden tavoittelu tuntuu paradoksaalisella tavalla nimenomaan luovan epäautenttisuutta, kun suurin osa matkustajista autenttisilta tuntuneista kokemuksista on revontulivertauksen luokkaa. Oikeasti autenttiset kokemuksethan ovat sellaisia, joita paikalliset todella kokevat arkielämässään, mutta harvapa rakastuu matkallaan – tai käy töissä hikipajassa.
Voiko autenttisia kokemuksia ylipäätään tavoitella vai onko niiden syntyminen sattumankauppaa, jolloin vain sattumuksille suotuisia olosuhteita voisi yrittää rakentaa? Omista matkakokemuksistani aidoimpia ovat olleet uusien ihmisten tapaamiset. Nämä tapaamiset ovat tapahtuneet aivan yllättäen ja joskus omituisissakin olosuhteissa, joita en ole itse pyrkinyt rakentamaan. Autenttiselle kokemukselle suotuisa olosuhde voi olla esimerkiksi se, että varaa Kuala Lumpurin sykkeessä kymmenen minuuttia vain istahtaakseen puistonpenkille miettimään asioitaan. Tällaisissa puitteissa olen sattumalta saanut kuulla 80-vuotiaan hollantilaisen ja erään paikallisen välisen rakkaustarinan.
Toisella kerralla Indonesian pääkaupunki Jakartassa uhmasin hotellin ohjeita siitä, ettei ulkona kannata kävellä pitkiä matkoja turvallisuussyistä. Käveltyäni autojen seassa pari kilometriä minua kohti juoksi valtavan kokoinen kukko. Onneksi kukon isäntä koppasi kukon takaapäin syliinsä juuri ennen törmäystä, mutta ehdin kuitenkin kokea jotain ainutlaatuista ja varsin autenttista, pelottavaakin. Voisiko siis sittenkin olla niin, että autenttisuuden väkinäinen tavoittelu on kokonaisuudessaan turhaa ja mahdotonta? Ajatus on kliseinen, mutta tuntuu aiempien kokemusten perusteella pätevältä: kaikkein autenttisimmat kokemukset tapahtuvat juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa.
Hassunelitistisen, itsekkään ajan ilmentymäksi nyt huomattu autenttisuushakuisuus ja turistileiman vältteleminen alkavat tuntua aiempaa huonommilta, perusteettomilta valinnoilta. Lisäksi yksilökeskeisenä aikakautena autenttisten kokemusten yhteisöllinen määrittely tuntuu jotenkin ristiriitaiselta: eiväthän kokemukset ylipäätään ole kopioitavissa tai ihmiseltä toiselle siirrettävissä. Ehkä olisikin siis aiheellista vain hyväksyä se, että tulemme aina olemaan turisteja toisissa kulttuureissa vieraillessamme. Katsomme aina kokemaamme oman kulttuurimme värittämän lasin läpi, eikä täysin autenttisia kokemuksia matkustaessaan voikaan tarkoituksellisesti tavoitellen saavuttaa.
Kirjoittaja on informaatioverkostojen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka matkustaa autenttisesti lähes päivittäin bussilla 195 Töölöstä Otaniemeen.
